Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 90



 

Elinkeinopoliittinen katsaus 2021

 

Kaupunginhallitus 30.05.2022 § 207 

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kaupunginvaltuuston 7.12.2015 § 105 hyväksymän Raision kaupungin elinkeinopoliittisen ohjelman 2016-2020 mukaan ohjelman seuranta toteutetaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä erikseen laadittavalla katsauksella. Uuden ohjelman valmistumiseen asti toteutetaan elinkeinopoliittinen katsaus vanhan ohjelman mukaisesti. Katsaus sisältää elinkeinoelämän keskeisten mittareiden pohjalta laaditun arvion yrityselämän ja elinkeinotoimintojen kehittymisestä Raisiossa. Katsauksessa tarkastellaan lisäksi kaupungin toiminnan vaikutuksia elinkeinoelämän kehittymiseen, luodaan arvio tulevista painopisteistä ja tarpeista. Katsauksessa on lisäksi mukana kaupungin strategiamittareissa seurattavat hintatiedot vuokra-asumisen keskivuokrista. Katsaus on samalla osa yritysvaikutusten arviointia, joka toteutetaan kokonaisvaltaisena vuosittaisena arviointina.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee elinkeinopoliittisen katsauksen vuodelta 2021 tiedokseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Va. tekninen johtaja Timo Oja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.17.

 

Kaupunginvaltuusto 06.06.2022 § 90  

981/00.01.02.00/2022  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee elinkeinopoliittisen katsauksen vuodelta 2021 tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.