RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 200
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen tilapäinen päiväkotiyksikkö ja lisämäärärahaesitys
Kaupunginhallitus 30.05.2022 § 200
327/02.02.00/2022
Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Päivi Rantanen ja kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision asukasmäärän ennakoitua nopeampi kasvu on tuonut tarpeen varhaiskasvatuksen tilojen lisäämiseksi. Toimikaudelle 2022 - 2023 ei ole osoittaa varhaiskasvatuspaikkaa kaikille sitä hakeneille. Tilapäisin järjestelyin toiminta pystytään järjestämään, kunnes saadaan lisätilat (tilaelementit / moduulit) Friisilän koulun tontille Varppeen päiväkodin läheisyyteen. Tilat kolmelle lapsiryhmälle tulisi olla käytössä marraskuun aikana. Kolmeryhmäisen päiväkodin (n. 60 lasta) lisätilojen tarve on noin 500 m2.
Varppeen päiväkodin toiminnalliset muutokset 1.8.2022 alkaen
Ennen lisätilojen saamista Varppeen päiväkodissa voidaan alkusyksyn ajan järjestää jo päiväkodissa olevalle 14 lapselle ns. ulkotoimintaa hyödyntäen Varppeen päiväkodin toista liikuntasalia lapsiryhmän ruokailuun ja pienryhmän sisätiloissa tapahtuvaan toimintaan. Pääsääntöisesti ryhmän toiminta toteutettaisiin päiväkodin takana olevalla piha-alueella. Jotta toiminnalla olisi jotain muutakin merkitystä kuin ulkoilu, esitetään sinne hankittavaksi kota, laavu, huvimaja tms. paikka, jossa lapset voivat toimia osittain myös sisätiloissa. Varppeen toiseen saliin, samoihin tiloihin missä Metsäaron päiväkodin lapsiryhmä oli tilapäisesti, siirtyy toinen, jo päiväkodissa oleva 21 lapsen ryhmä. Näillä järjestelyillä vapautuu uusille lapsille tilaa. Lapsia mahtuu vapautuviin tiloihin iästä riippuen 24 - 42. Todennäköisesti luku on lähempänä 24 kuin 42, sillä uudet hakijat ovat pääsääntöisesti alle 3-vuotiaita. Nämä Varppeen saleissa ja ulkona toimivat lapsiryhmät siirtyvät lisätilaksi hankittavaan parakkipäiväkotiin, kun sellaiset saadaan.
Tarvittavat vakanssit 1.8.2022 alkaen
Yllä esitetyt muutokset edellyttävät kuuden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen perustamista 1.8.2022 alkaen toistaiseksi. Näiden vakanssien avulla saadaan toiminta Varppeen päiväkodissa järjestettyä uuden tilan saamiseen asti. Henkilöstökustannukset vuoden 2022 osalta ovat n. 82 000 €.
Lisäksi irtaimisto- ja tarvikehankinnat ovat tarpeen mukaan (10 000 €). Ulkona toimivan ryhmän toimintaa tukemaan tarvitaan jokin tila (laavu, kota, huvimaja tms.). Sen hankinnassa tulee kuulla ulkona toimivan ryhmän henkilökuntaa.
Moduulipäiväkodin vaatima henkilöstö ja toimintaan tarvittavat hankinnat
Tarvittavat vakanssit 24.10.2022 alkaen.
Kun uusi moduulipäiväkoti saadaan, kasvaa hoitopaikkojen määrä yhden ryhmän verran. Silloin tarvitaan vielä 1 varhaiskasvatuksen opettaja, 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa sekä varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Vuokrattavaan päiväkotiin rakennetaan jakelukeittiö (kuumaruokatoimitus). Salaatit ja välipalat tulevat valmiina tai valmistetaan itse ja astiat pestään. Keittiön toiminnot ja päiväkodin siivous edellyttävät yhden siivoushenkilön vakanssin täyttämistä.
Henkilöstön palkkakustannukset kahden kuukauden ajalta (marras - joulukuu) n. 32 500 €.
Lisäksi toiminnan aloitukseen tarvitaan tilan kalustus. Siinä hyödynnetään olemassa olevaa kalustusta niin pitkälle kuin mahdollista. Uusia kalusteita, toimintavälineitä, vaatteistoa ym. tullaan myös tarvitsemaan.
Esitettävät määrärahat vuodelle 2022:
Irtaimisto - ja kalustehankintoihin 20 000 €
Leikki- ja toimintavälineet 6 000 €
Vaatteisto 9 000 €
Henkilöstökulut 114 500 €
Tilavuokrat ja ylläpitokulut 30 000 €
Perustus- ja liittymäkustannukset 100 000 €
Yhteensä: 279 500 €
Tilaaja valmistelee rakennuspaikkaa kesän ja alkusyksyn 2022 aikana, ja rakennustoimenpiteet ennakoidaan olevan tehtyinä lokakuussa.
Tilaelementtirakennuksen alustava vuokra-aika on (3 vuotta) 1.11.2022 - 31.12.2025. Tämän jälkeen vuokrasopimusta voidaan jatkaa erikseen neuvoteltavan sopimuksen mukaisesti. Vuokra-ajan päättymisen jälkeen toimittajan tulee purkaa ja pois kuljettaa rakennukset kolmen kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisen jälkeen, jollei yhteisesti ole muuta sovittu.
Vuokrattavien uusien tilojen osalta vuokran ja ylläpitokulujen kustannusarvio esitetään osana vuoden 2023 talousarviota, kun toimittajan kanssa on laadittu vuokrasopimukset.
Edellä mainituille kustannuksille ei ole vuoden 2022 talousarviossa osoitettua määrärahaa, joten kyseisille kustannuksille tulee ennen toimenpiteitä myöntää lisämäärärahat.
Määrärahamuutokset tuloslaskelmaan lautakunnittain ovat:
Sivistyslautakunta, toimintakulujen lisäys, nettovaikutus -143 500 euroa:
4004.342031(Henkilöstökulut) 108 500 euroa
4600.342031(Irtaimisto ja leikkivälinekulut) 35 000 euroa
Infralautakunta, toimintakulujen lisäys, nettovaikutus -36 000 euroa:
4820.635010 (rakennusten ja huoneistojen vuokrat) 30 000 euroa
4004.634010 (henkilöstökulut) 6000 euroa
Infralautakunta, investointimäärärahan lisäys 100 000 euroa:
5010.965010 (muut peruskorjaukset) 100 000 euroa
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto hyväksyy esitetyn suunnitelman
2) valtuusto hyväksyy esitetyn mukaisesti 143 500 euron lisämäärärahan sivistyslautakunnan vuoden 2022 talousarvioon
3) valtuusto hyväksyy esitetyn mukaisesti 36 000 euron lisämäärärahan infralautakunnan vuoden 2022 talousarvioon
4) valtuusto myöntää infralautakunnan investointeihin lisämäärärahan esitetyn mukaisesti, 100 000 euroa
5) valtuusto hyväksyy em. lisämäärärahojen osalta vastaavat lisäykset kaupungin lainanottovaltuuteen ja tarvittavat muutokset rahoituslaskelmaan
6) valtuusto valtuuttaa sivistysjohtajan ja kiinteistöpäällikön tekemään suunnitelmaan muutoksia myönnetyn lisämäärärahan puitteissa esimerkiksi mahdollisten toimitusvaikeuksien johdosta.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Rantanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.25.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |