Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 209


 

Kiinteistön 680-410-2-142 Villa Mannermo kauppakirjan hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 30.05.2022 § 209  

972/10.00.01.00/2022  

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Somersojan alueella sijaitsevan kiinteistön 680-410-2-142 omistajien kanssa on käyty neuvotteluja kiinteistön ostamiseksi kaupungille.

 

Kiinteistö sijoittuu kaupungin V8-yritysalueen lähettyville ja tulevaisuudessa vireille tulevalle Kantokangas 3 -kaava-alueelle. On perusteltua hankkia alueelta yhteneväinen ja kattava maanomistus tulevia kaavallisia kehittämistarpeita ajatellen. Kaupungilla on runsaasti maanomistusta alueella, mutta ei kiinteistön välittömästä läheisyydestä. Alue on tulevaisuudessa muuttuvaa aluetta ja kaavoituskatsauksessa osoitettu yritysalueen laajennusalueeksi.

 

Kiinteistörekisterin mukaan kiinteistön pinta-ala on 1482 m2. Kiinteistöllä sijaitsee omakotitalorakennus ja kohteesta on tehty arviolausunto Asuntoturku Oy:n toimesta. Kauppahinta on arviolausunnon mukainen eli 200.000 euroa.

 

Kiinteistön ostamisesta kaupungille on neuvoteltu liitteenä oleva kauppakirja.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan kiinteistön 680-410-2-142 kauppakirjan.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Jonni Moislahti ehdotti Jukka Rantalan kannattamana, että kaupunginhallitus hylkää kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Jonni Moislahden tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Mikko Kangasoja, Kristiina Engström, Emma Lindqvist) ja 8 ei-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Annika Ollila, Niina Äikäs, Mika Koivisto, Jukka Rantala). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hylkäsi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen äänestyksen jälkeen.