Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 151



 

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

 

Lupalautakunta 5.11.2021 § 37

 

 "Rakennustarkastaja Petri Ojanen:

 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys (MRL 14 §). Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja alueelle sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luontoarvojen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilymisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa, sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallista rakentamista koskevia seikkoja.

 

Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai valtioneuvoston- tai ympäristöministeriön asetuksissa on asiasta toisin määrätty. Rakennusjärjestyksen hyväksyy kaupunginvaltuusto (MRL 15 §).

 

Raision kaupungin rakennusjärjestys on uudistettu viimeksi vuonna 2011 ja se on tullut voimaan 1.1.2012. Rakennusjärjestyksen uudistaminen on ajoittain tarpeellista lainsäädännössä tapahtuvien muutosten sekä rakennusjärjestyksen soveltamisesta saatujen kokemusten pohjalta. Rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteina on selkeyttää ja lieventää mm. rakennelmien, julkisivu-toimenpiteiden sekä mainoslaitteiden luvantarvetta. Luvanvaraisuudesta vapautettujen rakennelmien kokonaisalaa on niin ikään lisätty. Uusina asiakohtina rakennusjärjestyksessä on määräykset maalämpöjärjestelmien rakentamisesta sekä hulevesien käsittelystä ja -johtamisesta.

 

Esityslistan oheismateriaalina on Raision kaupungin nykyinen rakennusjärjestys, jossa poistettavat kohdat on esitetty sinisellä korostuksella sekä muutettavat ja kokonaan uudet asiakohdat punaisella korostuksella. Lisäksi oheismateriaalina on puhtaaksi kirjoitettu ehdotus Raision kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi.

 

Päätösehdotus Rakennustarkastaja Petri Ojanen

 

Lupalautakunta hyväksyy ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi ja päättää asettaa ehdotuksen nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot seuraavilta tahoilta:

 

- Varsinais-Suomen ELY -keskus

- Varsinais-Suomen liitto

- Varsinais-Suomen TE -keskus

- Varsinais-Suomen Maakuntamuseo

- Varsinais-Suomen pelastuslaitos

- Turun kaupunki

- Naantalin kaupunki

- Maskun kunta

- Ruskon kunta

- Raision Vesi Oy

- Raision kaupungin omat lautakunnat

- Kuntaliitto

 

Päätös Lupalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Miku Kuuskorpi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.15."

 

 

Lupalautakunta 17.03.2022 § 24 

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Petri Ojanen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Lupalautakunta hyväksyi esitetyn ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi kokouksessaan 16.11.2021 § 37. Lautakunta asetti rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville 19.11. - 31.12.2021 väliseksi ajaksi sekä pyysi ehdotuksesta lausunnot. Lausunnot tuli antaa 31.12.2021 mennessä. Pyynnöstä lisäaikaa lausunnoille annettiin 28.2.2022 asti.

 

Lausunnon antoivat seuraavat tahot:

-          Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

-          Vapaa-aika, museopalvelut (Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo / kulttuuriperintöyksikkö)

-          Varsinais-Suomen pelastuslaitos

-          Naantalin kaupunki

-          Ruskon kunta

-          Raision Vesi Oy

-          Infralautakunta

-          Sivistyslautakunta

-          Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

-          Vapaa-aika lautakunta

-          Kaupunkikehitysjaosto

 

Huomautuksen rakennusjärjestyksestä antoivat:

-          Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

-          Vapaa-aika, museopalvelut

-          Varsinais-Suomen pelastuslaitos

-          Raision Vesi Oy

-          Infralautakunta

 

Muilla tahoilla ei ollut huomautettavaa rakennusjärjestysehdotuksesta. Varsinais-Suomen liitto ei ilmoituksensa mukaan anna lausuntoa rakennusjärjestyksistä, koska liitolla ei ole niistä huomautettavaa eivätkä ne ole ristiriidassa Varsinais-Suomen maakuntakaavoituksen tai muun suunnittelun kanssa.

 

Annettujen huomautusten pohjalta rakennusjärjestysehdotukseen on tehty täydennykset, jotka on esitetty punaisella korostuksella. Lisäksi oheismateriaalina on puhtaaksi kirjoitettu ehdotus Raision kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Petri Ojanen

 

Päätösehdotus Lupalautakunta hyväksyy rakennusjärjestysehdotukseen esitetyt täydennykset ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle rakennusjärjestysehdotuksen hyväksymistä Raision kaupungin rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväsyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 131 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy rakennusjärjestysehdotuksen Raision kaupungin rakennusjärjestykseksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 04.04.2022 § 54 

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy rakennusjärjestysehdotuksen Raision kaupungin rakennusjärjestykseksi

 

Päätös Hannele Lehto-Laurila ehdotti, että ilman lupamenettelyä on mahdollista rakentaa enintään kolme erillistä rakennelmaa tontille/rakennuspaikalle. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Ari Korhonen ehdotti Ari Leinosen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kannatettu palautusehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 25.04.2022 § 151  

106/10.03.00.00/2022  

 

 

 Valmistelija: rakennustarkastaja Petri Ojanen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 04.04.2022 § 54 mukaisesti päättänyt palauttaa rakennusjärjestysehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi. Uudelleen valmistelu koskee rakennusjärjestyksen §:n 3 Toimenpiteiden luvanvaraisuutta ja sen 1. kohdan sallittavien rakennelmien määrää. Rakennusjärjestysehdotuksessa sallittavien rakennelmien määrä ilman lupamenettelyä on rajattu asemakaava-alueilla yhteen rakennelmaan rakennuspaikkaa kohti ja asemakaava-alueen ulkopuolisilla rakennuspaikoilla kolmeen. Valmistelussa tulee ottaa huomioon:

 

-          tarvitaanko rajoitetta, joka sallii vain yhden rakennelman ilman lupamenettelyä

-          mikäli rajoitetta ei aseteta, onko 15 m2 oikea koko rakennelmalle vai tulisiko olla pienempi

-          selvitetään naapurikuntien määräykset ko asiassa

-          selvitetään, onko väärin rakennetuista rakennelmista aiheutunut ongelmia sekä niiden määrä kolmen viime vuoden ajalta

 

Naapurikunnissa rakennelmista määrätään siten, että Turussa rakennelmien enimmäiskoko on 20 m2 ja määrä kaupunginosasta riippuen 1 - 3 rakennelmaa rakennuspaikkaa kohti. Kaarinassa rakennelman enimmäiskoko on 20 m2 ja määrä enintään 3 rakennelmaa rakennuspaikkaa kohti. Maskussa vastaavasti 12 m2 ja 2 rakennelmaa, Liedossa 7 m2 asemakaava-alueet ja 15 m2 kaava-alueiden ulkopuoliset alueet, Naantalissa 7 m2 asemakaava-alueet ja 20 m2 kaava-alueiden ulkopuoliset alueet. Liedossa ja Naantalissa rakennelmien määrää rakennuspaikoilla ei ole rajoitettu. Huomioitavaa on, että Liedon ja Naantalin rakennusjärjestykset ovat vuosilta 2016 ja 2012.

 

Luvattomista tai väärin sijoitetuista rakennelmista on jouduttu antamaan kuusi kirjallista kehotusta kolmen viime vuoden aikana. Lisäksi ohjeistusta on annettu sähköpostitse ja puhelimitse.

 

Rakennusjärjestysehdotuksen 3 § Toimenpiteiden luvanvaraisuus, kohta 1 muutetaan seuraavasti:

 

"Ilman lupakäsittelyä tontille/rakennuspaikalle on mahdollista rakentaa enintään kolme erillistä rakennelmaa. Saman tyyppisiä rakennelmia rakennuspaikalla sallitaan enintään yksi."

 

Muutettu asiakohta on esitetty punaisella korostuksella. Aiemman ehdotuksen mukaisesti yhden rakennelman kokonaisala voi olla enintään 15 m2. Lisäksi liitteenä on puhtaaksi kirjoitettu ehdotus Raision kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan rakennusjärjestysehdotuksen Raision kaupungin rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Jarmo Rosama ehdotti, että yhden rakennelman kokonaisala voi olla enintään 20 m2.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen siten muutettuna, että

1) yhden rakennelman kokonaisala katoksineen enintään 20 m2 (rakennusjärjestysehdotuksen 3 §)

2) toimenpidelupa tarvitaan 20-30 m2:n suuruiseen muun kuin saunarakennuksen tai autosuojan rakentamiseen (rakennusjärjestysehdotuksen 3 §)

Rakennustarkastaja Petri Ojanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.00.