Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 157


 

Valtuutettu Ari Korhosen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalaistusta arkiöinä

 

 

Kaupunginvaltuusto 6.9.2021 § 141

 

"Valtuutettu Ari Korhonen jätti seuraavan aloitteen:

 

"Raision kaupunginvaltuusto on päättänyt 12.4.2021 § 52 Raision kaupungin sopeuttamisohjelmasta. Samassa yhteydessä on päätetty toteuttaa toimenpide katuvalojen sammutus arkiöinä klo 01-05.

 

Asiaa on tarpeen harkita uudelleen, koska kaupungin taloustilanne on oleellisesti kohentunut kevään jälkeen ja juuri nyt pimeän syksyn aikana katuvalojen sammutuksesta on suurin haitta asukkaille. Valottomuus lisää öiseen aikaan liikkuvien turvattomuuden tunnetta, vaikuttaa kielteisesti kaupungin vetovoi-maan ja altistaa ilkivallan ja rikosten lisääntymiselle.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut ehdotamme, että sopeutusohjelman toimenpiteen katuvalojen sammuttaminen arkiöinä klo 01-05 toimeenpano keskeytetään välittömästi.

 

Raisiossa 6.9.2021

 

Ari Korhonen  Niko Dahlgren

Jarmo Rosama Juha Hellstén

Anneli Kivijärvi Eveliina Tyyskänen

Aarre Lehtonen Janne Laulumaa

Heikki Laine  Juha Jormanainen

Annika Ollila  Anu Parantainen

Jari Pulkkinen Elisa Vuorinen

Niin Äikäs."

 

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi."

 

Kaupunginhallitus 20.9.2021 § 318

 

"- - Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Ari Korhosen aloitteen koskien katuvalaistusta arkiöinä infralautakunnan valmisteltavaksi - -"

 

Infralautakunta 5.4.2022 § 51

 

Valmistelija: kaupungininsinööri Mikko Kunttu, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtuutettu Ari Korhonen ym. valtuutetut jättivät aloitteen koskien katuvalojen sammutusta arkiöinä. Ari Korhonen esitti, että sopeutusohjelman yhteydessä päätetty toimenpide katuvalojen sammutus välillä klo 01-05 keskeytetään välittömästi.

 

Kaupunginvaltuusto päätti talousarvion käsittelyn yhteydessä 29.11.2021 lopettaa katuvalojen sammutukset. Sopeutusohjelman mukaista 90 000 € säästötavoitetta ei palautettu talousarvioon (kohdentamaton säästö).

 

Katuvalojen sammutuksista muodostui säästöä 36 728 €. Sammutukset aloitettiin 1.9.2021 ja säästö muodostui 4 kuukauden aikana. Säästön suuruuteen vaikutti oleellisesti myös sähkön markkinahinnan voimakas nousu. Katuvalojen sammutuksissa on kunnallisteknisten palveluiden suurin säästöpotentiaali, joka ei merkittävästi vaikuta laatuun tai palvelutasoon. Yöaikainen liikennöinti omakotialueilla on vähäistä. Sammutukset toteutettiin tontti- ja kokoojakaduilla arki-iltoina. Katuvaloja ei sammutettu puistoista, torialueilta eikä pääväyliltä.

 

Katuvalokeskukset ohjaavat joillakin alueilla samanaikaisesti pääkatuja ja kokoojakatuja tai vaihtoehtoisesti kokoojakatuja ja tonttikatuja. Keskusten kytkennät eivät noudata katuluokitusta. Käytännön toteutus saattoi poiketa hieman alkuperäisestä suunnitelmasta ja valot saattoivat palaa, vaikka niiden oli tarkoitus olla sammutettuina. Valojen ajastuksen uudelleenohjelmointi (sammutuksen poisto) tehtiin joulukuun 2021 aikana. Katuvalot syttyivät kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti heti vuoden alussa.

 

Katuvalojen sammutuksia toteutettiin myös vuosina 2014 ja 2015. Tällöin poliisilta pyydettiin arvio, korreloiko katuvalojen sammutukset rikosten määrään. Poliisin arvion perusteella tilastoissa ei näkynyt piikkiä eli sammutuksilla ei ollut vaikutusta rikosten (murrot, varkaudet jne.) määrään.

 

Esittelijä Va. tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 25.04.2022 § 157  

417/02.02.02/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja
- saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.