Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 28


 

Tarkastuslautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen ja allekirjoittaminen sähköisesti

 

Tarkastuslautakunta 19.04.2022 § 28  

596/00.01.02.01/2022  

 

 

 Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli lautakunta ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti. Pöytäkirja voidaan tarkastaa ja allekirjoittaa sähköisesti.

 

 Raision kaupunki on päivittänyt asianhallintajärjestelmänsä uuteen Dynasty10-versioon maaliskuun alussa. Dynasty10-version käyttöönoton myötä toimielinten pöytäkirjojen allekirjoittamisessa ja tarkastuksessa voidaan ottaa käyttöön sähköinen allekirjoitus.

 

 Sähköisessä allekirjoitusmenettelyssä pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla Raision kaupungin luottamushenkilöiden sähköpostiosoitteeseen. Puheenjohtaja ja pöytäkirjantarkastajat tarkastavat ja allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen suomi.fi -palvelussa käyttäen tunnistustapana esimerkiksi verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta.

 

 Tarkastuslautakunnan pöytäkirja tarkastetaan viimeistään viikon kuluttua kokouksesta ja asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää, että lautakunnan pöytäkirjat allekirjoitetaan ja tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti viimeistään viikon kuluttua kokouksesta ja tarkastettu pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin. Pöytäkirjojen sähköinen allekirjoitus otetaan käyttöön 19.4.2022 pidettävästä kokouksesta alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.