Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2022/Pykälä 50


 

Koulujen työhyvinvointikyselyjen tulokset lukuvuonna 2021-2022

 

Sivistyslautakunta 20.04.2022 § 50  

600/01.04.05/2022  

 

 

 Valmistelija: opetuksen kehittämispäällikkö Heli Kivelä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Sivistyslautakunnan päätöksen 23.9.2020 § 140 mukaisesti sivistystoimessa on tehty henkilöstölle hyvinvointikyselyt elokuussa, marraskuussa ja huhtikuussa. Kaikissa yksiköissä tulokset on käyty läpi kyselyn jälkeen työyhteisön omassa kokouksessa. Heli Kivelä esittelee koonnin koulujen lukuvuoden 2021-2022 hyvinvointikyselyjen tuloksista.

 

Huhtikuun kyselyssä kysyttiin henkilöstön toiveita hyvinvointikyselyjen määrästä jatkossa, koska palautetta kyselyjen paljoudesta oli tullut runsaasti. Suurin osa vastaajista toivoi kahta kyselyä lukuvuodessa niin, että niinä vuosina, joina toteutetaan Kunta-10 -kysely, omia kyselyjä toteutettaisiin vain yksi.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee hyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi ja päättää, että hyvinvointikyselyjä tehdään jatkossa kaksi lukuvuodessa. Niinä vuosina, jolloin tehdään Kunta 10 -kyselytutkimus, omia kyselyjä tehdään vain yksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta merkitsi työhyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi.

Käydyn keskustelun jälkeen sivistyslautakunta päätti yksimielisesti puheenjohtajan esityksestä, että hyvinvointikyselyjä tehdään jatkossa yksi lukuvuodessa. Niinä vuosina, jolloin tehdään Kunta 10 -kyselytutkimus, kyselyjä tulee yhteensä kaksi.

Päivi Rantanen ja Heli Kivelä poistuivat klo 18.12 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.