RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raision V8-yritysalueen tilannekatsaus ja kehittämissuunnitelmat
Kaupunkikehitysjaosto 21.03.2022 § 20
253/10.00.00.02/2022
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kaupungin strategiassa yhtenä strategisena tavoitteena on: "Raisio on haluttu paikka tehdä bisnestä". Lisäksi joulukuussa 2021 kaupunkikehitysjaostossa hyväksytty kaupungin strategiset kehittämisalueet nostaa V8-yritysalueen/Kantokankaan yritysalueen yhdeksi keskeisistä kaupungin strategisista kehittämisalueista.
Alueen kehittyminen on edennyt erityisesti vuoden 2021 aikana vauhdilla eteenpäin ja alue rakentuu hyvää vauhtia. Yksittäisiä kaupungin yritystontteja on vielä vapaana ja kaavallista tulevaakin tonttivarantoa on alueella edelleen valmiiksi kaavoitettuna. Kaupunki saa säännöllisesti niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin sijoittumistiedusteluita, joille V8-yritysaluetta on systemaattisesti tarjottu viime vuosina. Alue herättää tällä hetkellä monipuolista ja positiivista kiinnostusta.
V8-yritysalueen markkinointiin ja kehittämiseen on vuoden 2021 aikana panostettu muun muassa lisäämällä kohdennettua sähköistä markkinointia, luomalla yritysalueelle oma 360tour-markkinointisivusto sekä koostamalla sijoittumistiedusteluita varten laaja tietopaketti alueen teknisistä valmiuksista.
Vuoden 2022 aikana kehittämistyön keskeisenä tavoitteena on pohjustaa kaavoituksen jatkumista Kantokankaan alueella, kehittää kaupungille tuleviin yritystiedusteluihin vastaamista ja myyntiprosessia sekä parantaa entisestään alueen markkinoinnillisia ja myynnillisiä valmiuksia. Lisäksi Kantokankaan alueen korkeusvaihteluiden louhimista ja tasoittamista sekä kunnallistekniikan tulevia investointeja suunnitellaan.
Kaupunkikehitysjohtaja esittelee kokouksessa tarkemmin tämän hetken tilanteen sekä yksityiskohdat kehittämissuunnitelmista.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto merkitsee yritysalueen tilannekatsauksen ja kehittämissuunnitelmat tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |