Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 08.03.2022/Pykälä 23


 

Valtuutettu Tapio Soiniityn ym. valtuutettujen aloite koskien pakettiautomaatin sijoittamista kirjastoon

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 1.3.2021 32 § 

 

Valtuutettu Tapio Soiniitty jätti seuraavan aloitteen:

 

"Esitämme, että Raision kaupunki selvittää pakettiautomaatista aiheutuvat kustannukset, ja mahdollisuuden sijoittaa tälläinen kirjastoon.

 

Automaatti voisi toimia myös osana kirjojen nouto/palautusjärjestelmää.

 

Näin toimimalla laajentaisimme palveluiden tasoa kirjastossa, ja kasvattaisimme asiakkaiden määrää.

 

Raisiossa 01.03.2021

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Tapio Soiniitty

Mika Koivisto

Mikko Kangasoja

 

Heikki Laine                            Jari Pulkkinen

Jari Salonen                             Elisa Vuorinen

Hannele Lehto-Laurila              Annika Ollila

Pekka Närhinen"

 

 

Päätös                                          

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 8.3.2021  83 §

 

"- - - Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Tapio Soiniityn aloitteen koskien pakettiautomaatin sijoittamista kirjastoon vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi."

 

 

 

Vapaa-aikalautakunta 08.03.2022 § 23  

70/12.03.01/2022  

 

 

 Valmistelija: kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kirjasto on ollut yhteydessä Postin Pakettipalveluiden liiketoiminnan ja pakettiautomaattiverkoston kehittämisyksikköön ja pyytänyt selvittämään, mitä edellytyksiä Postilla on sijoittaa pakettiautomaatti Kirjastotaloon.

 

18.2.2021 saapuneen Postin selvityksen mukaan Raision keskustassa on 3 km säteellä 10 Postin pakettiautomaattia ja 5 km säteellä 22 pakettiautomaattia.

Posti myös katsoo, ettei alueella ei ole riittävää asiakasvolyymia. Lisäksi Posti pyrkii sijoittamaan automaatit kohteisiin, joissa aukioloajat ovat mahdollisimman laajat, kuten kauppakeskuksiin tai isoihin marketteihin. Esimerkiksi nykyisten automaattien aukioloajat ovat yleensä ma-su klo 7-23. 

 

Edellä mainittujen syiden takia Posti ei ole sijoittamassa pakettiautomaattia Kirjastotaloon.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.