Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 111


 

Valtuutettu Aleksi Suron ym. valtuutettujen aloite nuorisovaltuuston puheoikeudesta Raision kaupunginvaltuuston kokouksissa

 

Kaupunginvaltuusto 07.03.2022 § 46 

 

 

 

 Valtuutettu Aleksi Suro jätti seuraavan aloitteen:

 

 "Raision nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnon eri toimialoilla. Nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluviin. (www.raisio.fi)

 

 Nuorisovaltuuston edustajilla on tällä hetkellä puhe- ja läsnäolo-oikeus Raision lautakunnissa. Toisissa lautakunnissa edustaja osallistuu jokaiseen kokoukseen, toisissa taas edustaja on paikalla kutsuttaessa. Nuorisovaltuustolla on tämän lisäksi oikeus tehdä aloitteita ja kannanottoja kaupungin toimielimille. Raision kaupunki myös kutsuu nuorisovaltuuston edustajia mm. erilaisiin työpajoihin ja seminaareihin.

 

 Esitän, että Raisio päättää ottaa seuraavan askeleen nuorten vaikuttamismahdollisuuksien saralla ja myöntää nuorisovaltuuston edustajalle puhe­ ja läsnäolo-oikeuden kaupunginvaltuuston kokouksiin. Vastaavan päätöksen lähikunnista ovat tehneet ainakin Turku, Naantali, Kaarina ja Masku. Vuoden 2020 nuorisovaltuustoselvityksen mukaan 62 prosentilla vastanneista nuorisovaltuustoista on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanvaltuustossa. Lisäksi Kuntaliitto katsoo hallintosääntömallissaan (Suomen Kuntaliitto 2016, 94 §), että nuorisovaltuuston edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeus sekä valtuustossa että muissa toimielimissä on tarkoituksenmukaista. Edustajan nimeämisen lisäksi nuorisovaltuustolle tulisi antaa mahdollisuus valita keskuudestaan myös varaedustaja valtuustoon.

 

Raisiossa 7.3.2022

 

Aleksi Suro

 

Ari Korhonen  Eveliina Tyyskänen

Hans Våg  Evert Grönblom

Heikki Suominen Jonna Mero

Ella Mylly  Jarmo Rosama

Niina Äikäs  Niko Dahlgren

Niko Toivonen Janne Aso

Teija Hurmerinta Heikki Laine

Helinä Aaltonen Anneli Kivijärvi

Eeva Savola  Emma Lindqvist

Kimmo Kosonen Juha Jormanainen

Pasi Kujala  Annika Ollila

Janne Laulumaa Jari Pulkkinen

Hannele Lehto-Laurila Mirva Salonen

Saila Rintee"

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 111  

172/00.01.02.01/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto

1) myöntää nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeuden valtuuston kokouksissa
2) toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.