RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkotieto vuoden 2021 tilinpäätöksestä
§ 30
Kaupunginhallitus 21.2.2022 66 §
Talousjohtaja Sanna Häkli 15.2.2022:
Vuoden 2021 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan Raision kaupungin tulos tulee olemaan edellisvuoden tapaan ylijäämäinen. Ennakkotiedon mukaan kaupungin vuoden 2021 tilikauden ylijäämä tulee muodostumaan noin 8,2 miljoonan euron suuruiseksi, eli reilusti vuoden alussa arvioitua paremmaksi ja noin 0,9 miljoonaa euroa vuoden 2020 ylijäämää paremmaksi.
Toimintatuotot olivat noin 47,4 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 5,0 miljoonaa euroa muutettua talousarviota paremmin, ja peräti 7,3 miljoonaa euroa vuoden 2020 toimintatuottoja paremmin. Toimintatuotoista erityisesti maksutuotot sekä tuet ja avustukset toteutuivat mainittavasti talosarviota paremmin. Maksutuottojen osalta mm. maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset sekä rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksut toteutuivat arvioitua paremmin. Tuet ja avustukset sisältävät kaupungin hakemia koronatukia 3,7 miljoonaa euroa. Koronatukia haettiin mm. testaukseen, jäljitykseen ja rokotuksiin toteutuneisiin kustannuksiin perustuen.
Toimintakulut olivat -178,5 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat muutettua talousarviota pienempinä, mutta ylittivät edellisvuoden toimintakulut. Henkilöstökulut toteutuivat 1,3 miljoonaa alle muutetun talousarvion. Palvelujen ostot toteutuivat 2,8 miljoonaa euroa muutettua talousarviota pienempinä. Tähän merkittävin yksittäinen syy oli erikoissairaanhoidon kustannusten toteutuminen 2,1 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä.
Toimintatuottojen ja toimintakulujen arvioitua positiivisemman toteuman johdosta toimintakate koko kaupungin osalta oli noin 8,3 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi. Raision vuoden 2021 toimintakate oli noin -131,1 miljoonaa euroa, ollen noin miljoona euroa vuoden 2020 toimintakatetta alempi.
Verotulot olivat tilinpäätösvuonna 111,3 miljoonaa euroa, ja ne toteutuivat 1,9 miljoonaa euroa arvioitua paremmin. Kunnallisverotulot olivat 95,1 miljoonaa euroa, ja ne toteutuivat noin 4,7 miljoonaa euroa vuotta 2020 paremmin. Yhteisöverotuotot toteutuivat noin 2,7 miljoonaa euroa edellisvuotta paremmin, ollen noin 8,5 miljoonaa euroa. Kiinteistöverojen toteuma oli noin 7,7 miljoonaa euroa, eli 0,5 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.
Raision kaupungin valtionosuudet olivat tilinpäätösvuonna 35,6 miljoonaa euroa, eli noin 3,6 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Vuonna 2020 valtionosuuksia kasvattivat koronatuet, joita ei vuoden 2020 tapaan maksettu vuonna 2021. Vuonna 2021 koronatukia on haettu ja saatu toteutuneisiin kustannuksiin perustuen.
Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat kokonaisuudessaan arvioitua paremmin.
Poistojen määrä oli 7,9 miljoonaa euroa, eli noin 0,2 miljoonaa euroa arvioitua enemmän.
Tilikauden tuloksen ollessa 8,2 miljoonaa euroa, kaupungin kertyneeksi ylijäämäksi muodostuisi noin 25,4 miljoonaa euroa.
Kaupungin lainamäärä 31.12.2021 oli 49,9 miljoonaa euroa. Lainamäärä väheni noin 7,2 miljoonalla eurolla mm. hyvän vuosikatteen ja arvioitua pienempien investointien vuoksi.
Kaupungilla on edessään isoja investointeja, kuten Tiedonpuiston kouluhanke. Tilikauden tuloksesta on kirjanpito-ohjeistusten mukaisesti mahdollista tehdä investointivaraus kunnan taloussuunnitelmassa yksilöityyn kohteeseen. Ennakkotilinpäätöstietoihin pohjaten mahdollisen investointivarauksen suuruus voisi olla esim. 3,765 miljoonaa euroa, mikä on 10 % hankkeen talousarviossa olevasta kokonaismäärästä. Investointivarauksen tekeminen vaikuttaisi samalla määrällä tilikauden yli-/alijäämän määrään.
Liitteenä olevassa "Ennakkotieto vuoden 2021 tuloksesta" -tiedostossa esitetään ennakkotieto tuloslaskelmasta käyttötaloudesta, verotuloista ja yhteenveto investointien toteumasta. Investoinnit toteutuivat kokonaisuudessaan pääosin talousarvion mukaistesti. Vapaa-aikalautakunta (1.2.2022 § 12) on hakenut investointien osalta ennakkotilinpäätöksen mukaista ylityslupaa niin käyttöomaisuus- kuin rakentamisinvestointeihin. Investointien ylitykset/alitukset esitetään liitteessä poikkeama-sarakkeessa.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä ennakkotiedon vuoden 2021 tuloksesta tiedokseen ja
2) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää ylitys-/alitusoikeudet liitteessä esitetyille ylityksille/alituksille.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto 07.03.2022
26/02.02.01/2022
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää ylitys-/alitusoikeudet liitteessä esitetyille ylityksille/alituksille.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |