RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Aleksi Suron ym. valtuutettujen aloite nuorisovaltuuston puheoikeudesta Raision kaupunginvaltuuston kokouksissa
Kaupunginvaltuusto 07.03.2022 § 46
172/00.01.02.01/2022
Valtuutettu Aleksi Suro jätti seuraavan aloitteen:
"Raision nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnon eri toimialoilla. Nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluviin. (www.raisio.fi)
Nuorisovaltuuston edustajilla on tällä hetkellä puhe- ja läsnäolo-oikeus Raision lautakunnissa. Toisissa lautakunnissa edustaja osallistuu jokaiseen kokoukseen, toisissa taas edustaja on paikalla kutsuttaessa. Nuorisovaltuustolla on tämän lisäksi oikeus tehdä aloitteita ja kannanottoja kaupungin toimielimille. Raision kaupunki myös kutsuu nuorisovaltuuston edustajia mm. erilaisiin työpajoihin ja seminaareihin.
Esitän, että Raisio päättää ottaa seuraavan askeleen nuorten vaikuttamismahdollisuuksien saralla ja myöntää nuorisovaltuuston edustajalle puhe ja läsnäolo-oikeuden kaupunginvaltuuston kokouksiin. Vastaavan päätöksen lähikunnista ovat tehneet ainakin Turku, Naantali, Kaarina ja Masku. Vuoden 2020 nuorisovaltuustoselvityksen mukaan 62 prosentilla vastanneista nuorisovaltuustoista on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanvaltuustossa. Lisäksi Kuntaliitto katsoo hallintosääntömallissaan (Suomen Kuntaliitto 2016, 94 §), että nuorisovaltuuston edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeus sekä valtuustossa että muissa toimielimissä on tarkoituksenmukaista. Edustajan nimeämisen lisäksi nuorisovaltuustolle tulisi antaa mahdollisuus valita keskuudestaan myös varaedustaja valtuustoon.
Raisiossa 7.3.2022
Aleksi Suro
Ari Korhonen Eveliina Tyyskänen
Hans Våg Evert Grönblom
Heikki Suominen Jonna Mero
Ella Mylly Jarmo Rosama
Niina Äikäs Niko Dahlgren
Niko Toivonen Janne Aso
Teija Hurmerinta Heikki Laine
Helinä Aaltonen Anneli Kivijärvi
Eeva Savola Emma Lindqvist
Kimmo Kosonen Juha Jormanainen
Pasi Kujala Annika Ollila
Janne Laulumaa Jari Pulkkinen
Hannele Lehto-Laurila Mirva Salonen
Saila Rintee" Lisätty puuttuva allekirjoitus hallintolain 51 §:n nojalla 14.3.2022
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |