RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.12.2022/Pykälä 451
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö maakunnallisiin työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjaus- ja valmisteluelimiin
Kaupunginhallitus 22.12.2022 § 451
2273/00.04.01/2022
Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 207/2022 vp). Hallituksen esityksen mukaan julkiset työllisyyspalvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025. Hallituksen esityksen keskeiset sisällöt koskevat järjestämisvastuuta, palvelujen tuottamista, rahoitusta, henkilöstöä ja tietojärjestelmiä. Eduskunnan on määrä hyväksyä lakipaketti maaliskuun 2023 loppuun mennessä.
Varsinais-Suomessa on tunnistettu tarve tiivistää ja systematisoida kuntien välistä yhteistyötä työllisyyspalvelu-uudistuksen valmistelussa. Tämän pohjalta Turun kaupunki on esittänyt, että uudistuksen valmisteluun asetetaan maakunnalliset ohjaus- ja valmisteluelimet. Esitys on käsitelty ja hyväksytty maakunnan kuntajohtajakokouksessa 9.12.2022.
Ensimmäisessä vaiheessa ohjaus- ja valmisteluelinten tehtävänä on tuottaa maaliskuun 2023 loppuun mennessä vaihtoehtoiset skenaariot uudesta työllisyyspalvelujen toimintamallista ja sen mahdollistavasta hallinnosta. Skenaariotyö ei pohjaa, eikä sen yhteydessä linjata työllisyysalueesta tai -alueista. Skenaarioita voidaan hyödyntää työllisyyspalvelu-uudistuksen jatko-valmistelussa varsinaisten palvelustrategioiden laadinnassa.
Ohjausryhmän muodostavat kuntajohtajat. Kuntajohtajien ohjausryhmä voi päättää työllisyyspalvelu-uudistusta koskevien asioiden viemisestä luottamushenkilöille. Ohjausryhmän lisäksi asetetaan valmisteluryhmä. Valmisteluryhmään nimetään kuntien työllisyyspalvelu-uudistuksen valmistelusta vastaavat substanssivirkahenkilöt (kaksi jäsentä kuntaa kohden). Valmisteluryhmä vastaa operatiivisella tasolla vaihtoehtoisten skenaarioiden tuottamisesta ja raportoi kuntajohtajakokoukselle. Valmisteluryhmä sopii keskuudessaan mahdollisista alatyöryhmistä ja hankkeistettavista toimeksiannoista sekä skenaariotyöhön osallistettavista asiantuntijoista ja sidosryhmistä.
Ottaen huomioon kuntien erilaiset mahdollisuudet osoittaa resursseja valmistelutyöhön, kunta voi sopia yhden tai useamman muun kunnan kanssa yhteisestä edustuksesta valmisteluryhmässä ja/tai sen mahdollisissa alatyöryhmissä. Ohjaus- ja valmisteluryhmiin kutsutaan myös edustajat Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta, Varsinais-Suomen TE-toimistosta ja Varsinais-Suomen liitosta.
Turun kaupunki pyytää kuntia nimeämään jäsenensä työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjausryhmään ja valmisteluryhmään 31.12.2022 mennessä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää Raision kaupungin edustajiksi maakunnalliseen työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjausryhmään kaupunginjohtaja Eero Vainion ja valmisteluryhmään kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattilan sekä yritys- ja työllisyyspalvelujen johtaja Kimmo Rinteen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |