RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 423
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etuosto-oikeuden käyttämisestä päättäminen kiinteistöä 680-422-2-0 koskevassa kiinteistökaupassa
Kaupunkikehitysjaosto 07.12.2022 § 58
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kaupunkiin on 10.10.2022 toimitettu kiinteistönluovutusilmoitus kiinteistön 680-422-2-0 myynnistä 6.10.2022 tehdyllä kiinteistökaupalla:
kiinteistö: 680-422-2-0
pinta-ala: 20.648 m²
rakennukset: asuinrakennuksia
kauppahinta: 99.000,00 €
myyjä: --------------
ostaja: -------------------------
Etuostolain mukaisesti kunnalla on etuosto-oikeus alueellaan tapahtuvassa kiinteistökaupassa. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Etuosto-oikeutta ei kuitenkaan ole, mikäli
"1) kiinteistö käsittää tai, jos samalla luovutuskirjalla tai muutoin luovutuksin, jotka on katsottava samaksi kaupaksi, myydään eri kiinteistöjä, nämä yhdessä käsittävät 5 000 neliömetriä tai sitä vähemmän;
2) ostajana on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 ja 4 luvun säännösten mukaan voisi periä myyjän, taikka tällaisen henkilön puoliso;
3) ostajana on valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos, tai
4) myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla." (Etuostolaki 5 §)
Etuosto-oikeuden alainen kiinteistö sijaitsee kaupungin pohjoisosissa, vanhan Raumantien ja 8-tien välissä. Kohde sijaitsee asemakaavoittamattomalla maa-alueella, osoitteessa -----------------. Etuostolain 5 §:n mukaiset poikkeukset etuosto-oikeuden olemassaolosta eivät realisoidu. Siten kaupungilla on etuosto-oikeus tehdyssä kiinteistökaupassa.
Kohteessa sijaitsee tällä hetkellä asuinrakennus sekä piharakennuksia. Yleiskaavassa kiinteistö sijaitsee osin 8-tien merkinnän sekä MU-alueen kohdalle (maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Yleiskaavan rajat eivät ole tarkkarajaisia, sillä nykyinen tielinja menee tämän kiinteistön länsipuolelta. Kohde rajoittuu pohjoisesta ja etelästä kaupungin maanomistukseen ja lännestä 8-tien liitännäisalueeseen.
Asian valmistelun yhteydessä on katsottu, että kaupungilla on tässä tapauksessa tarvetta käyttää etuosto-oikeuttaan kaavallisten tavoitteiden saavuttamiseksi yleiskaavan sekä muiden pohjoisten alueiden kehittämiseen liittyvien suunnitelmien nojalla.
Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Nyt päätettävässä etuostossa on kyse yhdyskuntarakentamisesta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käyttää etuosto-oikeuttaan kiinteistöä 680-422-2-0 koskevassa kiinteistökaupassa.
Päätös Elisa Vuorinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.11.
Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Kaupunkikehitysjaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää käyttää etuosto-oikeuttaan kiinteistöä 680-422-2-0 koskevassa kiinteistökaupassa ja että kaupunki pyrkii neuvottelemaan kiinteistön ostajan kanssa kohtuullisen vuokrasopimuksen kestosta ja vuokran määrästä.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.
Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 423
2159/10.00.01.01/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käyttää etuosto-oikeuttaan kiinteistöä 680-422-2-0 koskevassa kiinteistökaupassa. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että kaupunki pyrkii neuvottelemaan kiinteistön ostajan kanssa kohtuullisen vuokrasopimuksen kestosta ja vuokran määrästä.
Päätös Jarmo Rosama ehdotti, että etuosto-oikeutta ei käytetä. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |