RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 381
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion toteutuminen syyskuu 2022 ja talousarviomuutokset
Kaupunginhallitus 14.11.2022 § 381
343/02.02.02/2022
Valmistelija: talousjohtaja Sanna Häkli, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Ohessa on tammi-syyskuun talouden toteumaraportit, verotulojen kertymä, kuntaviuhka erikoissairaanhoidon käytöstä, henkilöstö 30.9.2022 sekä kooste sopeutustoimien toteutumisen tilanteesta.
Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen syyskuu 2022
Tasaisen käytön mukainen syyskuun toteuma olisi 75,00 %. Toteumaprosentit esitetään liitteenä olevissa raporteissa.
Toimintakate
Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli syyskuussa noin -104,2 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 5,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteumaprosentti oli 71,5 %.
Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin kaikkien lautakuntien osalta.
Kaupunginhallituksen toimintatuottojen toteuma oli tammi-syyskuussa noin 1,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota parempi. Tuottojen positiiviseen toteumaan vaikuttivat Kh, konsernin hyvin toteutuneet pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot. Myös Kh, kaupunkikehityksen maa- ja vesialueiden vuokrat toteutuivat tammi-syyskuussa laskennallista talousarviota paremmin. Tontinmyyntitulojen ja maa- ja vesialueiden vuokravuokratuottojen arvioidaan toteutuvan koko vuoden osalta talousarviota paremmin.
Kaupunginhallituksen toimintakulut toteutuivat tammi-syyskuussa kokonaisuudessaan n. 0,9 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä, toteumaprosentin ollessa 65,8 %. Toimintakulujen laskennallista talousarviota positiivisempaan toteumaan vaikutti merkittävimmin henkilöstökulujen sekä palveluiden ostojen talousarviota parempi toteuma.
Lupalautakunnan toimintatuottojen toteuma oli tammi-syyskuussa laskennallista talousarviota suurempi. Toimintakulut toteutuivat talousarviota alhaisempina. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 41,9 %.
Infralautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin. Merkittävin syy oli vuokratuottojen arvioitua parempi toteutuminen. Toimintakulut toteutuivat talousarviota pienempinä. Merkittävimmät kuluylitykset aiheutuivat sähkön ja kaasun kustannuksista. Henkilöstökulut ja palvelujen ostot puolestaan alittivat laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 72,5 %. Loppuvuoden toteuman osalta suurin epävarmuus liittyy energiakustannuksiin.
Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin pääosin valtiolta saatujen tukien ja avustusten johdosta. Tuottojen toteuma oli kokonaisuudessaan edellisvuoden tammi-syyskuun toteumaa noin 0,5 miljoonaa euroa suurempi. Toimintakulut toteutuivat lähes laskennallisen talousarvion suuruisina. Henkilöstökulujen toteuma ylitti laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteuma alitti laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 69,6 %.
Vapaa-aikalautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota heikommin pääosin pääsymaksutuottojen arvioitua pienemmän toteuman vuoksi. Toimintakulut toteutuivat laskennallista talousarviota pienempinä. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 71,2 %.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintatuottojen toteuma toteutui lähes laskennallisen talousarvion mukaisena ja 1,4 miljoonaa euroa suurempana kuin edellisvuonna. Muut tuet ja avustukset valtiolta, kotikuntakorvaukset, muut terveydenhuollon maksut, ateriamaksut sekä pakolaisten toimeentulokorvaukset toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin. Myyntituotot kunnilta, palkkatuki sekä asuntojen vuokrat jäivät tammi-syyskuussa arvioitua pienimmäksi. Toimintakulujen toteuma oli talousarviota pienempi. Henkilöstökulujen toteuma alitti laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteuma ylitti laskennallisen talousarvion.
Raision erikoissairaanhoidon käyttö suhteessa tasaerälaskutukseen oli tammi-syyskuussa -5,8 %.
Koko kaupungin toimintatuottojen toteuma oli tammi-syyskuussa noin 35,4 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 2,9 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempana ja noin 2,9 miljoonaa euroa suurempana kuin edellisvuonna.
Koko kaupungin toimintakulujen toteuma oli tammi-syyskuussa noin -139,5 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 2,2 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -59,3 miljoonaa euroa ja ne alittivat laskennallisen talousarvion muiden lautakuntien paitsi sivistyslautakunnan osalta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutuivat -64,1 miljoonan euron suuruisena alittaen laskennallisen talousarvion 0,6 miljoonalla eurolla.
Verotulot
Kaupungin verotulot toteutuivat tammi-syyskuussa noin 4,1 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 88,5 miljoonaa euroa (v. 2021 84,6 M€). Kunnallisveroa kertyi noin 74,6 miljoonaa euroa (v. 2021 72,1 M€) ja yhteisöveroa noin 7,8 miljoonaa euroa (v. 2021 6,5 M€). Kiinteistöveron kertymä oli noin 6,1 miljoonaa euroa (v. 2021 6,0 M€).
Verohallinnon mukaan ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin syyskuussa koko maan tasolla 10,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tilitysmäärän kasvua selittää merkittävimmin ennakonpidätykset palkoista, jotka kasvoivat 5,4 % edellisvuodesta. Tilitysten kasvuun vaikuttivat myös henkilöasiakkaiden jäännösveron kasvu sekä veronpalautusten vähentyminen.
Yhteisöverojen kehitys on jatkunut vahvana. Yhteisöveroja tilitettiin syyskuussa peräti 95 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kasvu johtuu enimmäkseen vuoden 2021 jäännösveroista, joita tilitetään peräti 808 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, sekä verovuoden 2022 ennakkoveroista, joiden kasvu edellisvuoteen verrattuna oli 45 prosenttia. Yhteisöveron kasvu heijastuu positiivisesti myös tuleville verovuosille.
Kiinteistöverojen osalta tilitykset kasvoivat 18,0 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvua selittävät maksuunpanomäärän kasvu ja verotuksen valmistumisen jaksottuminen.
Valtionosuudet
Valtionosuudet toteutuivat tammi-syyskuussa hieman talousarvioarviota paremmin. Valtionosuudet olivat tammi-syyskuussa noin 29,4 miljoonaa euroa. Edellisvuoden syyskuuhun verrattuna kasvua oli noin 2,9 miljoonaa euroa.
Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen
Vuosikate toteutui tammi-syyskuussa 13,7 miljoonan euron suuruisena. Vuosikatteen toteuma oli noin 9,2 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta parempi ja noin 2,8 miljoonaa euroa edellisvuoden tammi-syyskuun vuosikatetta parempi. Vuosikatteen hyvään toteumaan vaikuttivat myönteisesti toimintakatteen ja verotulojen talousarviota parempi toteuma.
Poistot toteutuivat hieman laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -5,7 miljoonaa euroa.
Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan tammi-syyskuussa 8,0 miljoonan euron suuruisena. Edellisen vuoden tammi-syyskuun tulos oli 5,3 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Investointimenot olivat tammi-syyskuussa noin -7,5 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa 58,0 %. Investointimenojen toteuma oli noin 2,7 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Laskennallisen toteuman mukainen investointimenojen toteuma olisi tammi-syyskuussa -9,6 miljoonaa euroa.
Investointien nettomenot olivat tammi-syyskuussa -5,3 miljoonaa euroa.
Vuoden 2022 tulosennuste
Alkuperäisessä talousarviossa vuoden 2022 tilikauden alijäämäksi arvioitiin -1,2 miljoonaa euroa. Muutettu talousarvio on tällä hetkellä -2,0 miljoonaa euroa. Kaupungin vuoden 2022 tuloksen ennustetaan toteutuvan talousarviota paremmin.
Lautakunnat ovat päivittäneet vuoden 2022 toteumaennustetta. Tämänhetkisen arvion mukaan kaupungin toimintakate toteutuisi talousarviota paremmin. Kaupunginhallituksen tuottojen toteumaa parantavat maanmyyntitulot sekä vuokratulot. Infralautakunnan vuoden 2022 ennusteeseen aiheuttaa epävarmuutta mm. sähkön sekä aineiden ja tarvikkeiden hintojen kehitys. Infralautakunnan ennustetaan kuitenkin toteutuvan talousarvion mukaisesti. Sivistyslautakunnan ennusteeseen vaikuttaa Ukrainan tilanne. Raision kaupunkiin on vuoden 2022 aikana tullut Ukrainasta sotaa paenneita ihmisiä. Raision varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on ukrainalaisia lapsia ja valmentavan opetuksen ryhmien kasvu aiheuttaa sekä henkilöstö- että materiaalikustannuksia. Lasten määrän kasvu edellyttää myös tilapäisiä tilajärjestelyjä. Sivistyslautakunnan osalta hankeavustukset lisäävät tuloja, mutta myös menot kasvavat. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennusteen mukaan erikoissairaanhoidolla on edelleen hyvät mahdollisuudet toteutua talousarvion mukaisena. Sairaanhoitopiirin koko vuoden toteuman osalta on huomioitava, että mikäli sairaanhoitopiiriltä jää kattamatonta alijäämää, se jää kuntien maksettavaksi. Koronan osalta koronakorvaukset nostavat tuloarviota.
Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutumassa arvioitua paremmin. Sen sijaan rahoitustuottojen ja -kulujen osalta jäädään alle talousarvion. Rahoituskulut on arvioitu alkuperäisessä talousarviossa viime syksynä vallinneen markkinatilanteen mukaan. Maailman tämänhetkisen tilanteen vuoksi korkotason nousun ennustetaan edelleen jatkuvan.
Viimeisimmän ennusteen mukaan vuoden 2022 verotulojen toteuma on noin 116,4 miljoonaa euroa. Raision koko vuoden verotulojen määrä alkuperäisessä talousarviossa 2022 on 112,6 miljoonaa euroa. Veroennustekehikkoon on tämän hetkisen tiedon mukaan tulossa vielä loppuvuonna päivitys, joten ennusteessa noudatetaan mahdollisten tulevien muutosten osalta varovaisuusperiaatetta.
Verotulojen ja rahoitustuottojen ja -kulujen osalta on tarkoituksenmukaista tehdä talousarviomuutos. Lisäksi käyttötalousosaan on tarve tehdä tekninen korjaus henkilöstökuluihin lautakuntien välillä työn tekopaikan oltua alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen eri yksiköissä. Tämän muutoksen osalta tulosvaikutus on kaupunkitasoisesti neutraali.
Yleinen talouskehitys sekä kustannusten kehitys sisältävät maailman tilanteen vuoksi paljon epävarmuustekijöitä, mikä heijastuu myös talouden ennustamiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kustannusten ja korkojen jatkuva nousu luo epävarmuutta vuoden 2022 tuloksen arviointiin sekä tulevan talousarviovuoden arviointiin. Ennusteet tehdään ennustehetkellä saatavilla olevaan tietoon perustuen. Tulosennuste voi muuttua loppuvuoden aikana. Lautakuntien ja koko kaupungin tulosennustetta päivitetään sitä mukaa, kun uutta päivitettyä tietoa on saatavilla.
Edellä mainitut ennusteen erät huomioiden kaupungin vuoden 2022 tulosennuste olisi noin 3,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talousarviota parempaan tulosennusteeseen vaikuttaa merkittävimmin verotuloennusteen paraneminen.
Käyttötalousosaan esitetään hyväksyttäväksi seuraavat talousarviomuutokset teknisenä korjauksena kustannuspaikkojen/lautakuntien välillä vuodelle 2022. Näiden osalta kaupunkitasoinen vaikutus on nolla:
4002.114560 +112 148 euroa
4002.311010 -57 219 euroa
4002.212010 -54 929 euroa
4100.114560 +20 209 euroa
4100.311010 -10 311 euroa
4100.212010 -9 898 euroa
4150.114560 +1 615 euroa
4150.311010 -824 euroa
4150.212010 -791 euroa
4160.114560 +2 209 euroa
4160.311010 -1 127 euroa
4160.212010 -1 082 euroa
4170.114560 +852 euroa
4170.311010 -435 euroa
4170.212010 -417 euroa
Ylläolevat talousarviomuutokset toimielimittäin:
Kaupunginhallitus, Toimintakulujen vähennys +137 033 euroa
Sivistyslautakunta, Toimintakulujen lisäys -69 916 euroa
Sosiaali- ja terveyslautakunta, Toimintakulujen lisäys -67 117 euroa
Tuloslaskelmaosaan esitetään hyväksyttäväksi seuraavat talousarviomuutokset:
Verotulojen lisäys:
5200.700000 Osuus yhteisöveron tuotosta.Tuloslaskelmaosa +3 400 000 euroa
5100.700000 Kiinteistövero.Tuloslaskelmaosa +400 000 euroa
Rahoitustuottojen vähennys:
6100.700000 Osinkotuotot ja osuuspääoman korot.Tuloslaskelmaosa -36 000 euroa
Rahoitustuottojen lisäys:
6130.700000 Viivästyskorot.Tuloslaskelmaosa + 16 000 euroa
6176.700000 Takausprovisiot.Tuloslaskelmaosa + 3 000 euroa
Korkokulujen lisäys:
6210.700000 Korkokulut lainoista ulkopuolisille.Tuloslaskelmaosa -250 000 euroa
6240.700000 Maksuliikennetilien korot.Tuloslaskelmaosa -16 000 euroa
Rahoituskulujen lisäys:
6320.700000 Viivästyskorot ja korotukset.Tuloslaskelmaosa -2 500 euroa
6350.700000 Luottoprovisiot.Tuloslaskelmaosa -13 000 euroa
6380.700000 Muut rahoituskulut.Tuloslaskelmaosa -4 000 euroa
Verotulojen yhteenlaskettu talousarviomuutos on +3 800 000 euroa.
Talousarviomuutokset tuloslaskelmaosan osalta yhteensä +3 497 500 euroa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen syyskuu 2022 tiedokseen ja ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto päättää merkitä talousarvion toteutumisen syyskuu 2022 tiedokseen
2) valtuusto hyväksyy talousarviomuutokset vuoden 2022 talousarvion käyttötalousosaan ja tuloslaskelmaosaan esittelytekstissä esitetyn mukaisesti.
3) valtuusto hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat muutokset rahoituslaskelmaan.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |