Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 385


 

Raision kaupungin konserni- ja jäsenyhteisöjen yhtiökokoukset

 

Kaupunginhallitus 14.11.2022 § 385  

43/00.04.02/2022  

 

 Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Suurimmalla osalla yhtiöistä tilikausi päättyy kalenterivuoden lopussa, jolloin yhtiökokous on pidettävä 30.6. mennessä. Yhtiökokouskutsut tuodaan tiedoksi kaupunginhallituksen kokoukseen sitä mukaa, kun kutsuja saapuu. Kaupunginhallitus on 20.9.2021 § 314 päättänyt yhtiökokousedustajista. Päätöksen mukaisesti yhtiökokousedustajana toimii pääsääntöisesti viranhaltija.

 

Osakeyhtiölain mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittaman voiton käyttämisestä, vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä muista yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista sekä hallituksen jäsenistä, tilintarkastajasta ja näille suoritettavista palkkioista, jollei yhtiöjärjestyksessä määrä toisin näiden toimikaudesta. Käytännössä yhtiöiden hallituksen jäsenet on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta nimetty valtuustokauden vaihtuessa vuoden 2021 aikana ylimääräisissä yhtiökokouksissa.

 

Yhtiöt on jaoteltu seuraavasti:

 

  • Strategiset yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on merkittävä ja/tai joiden toiminta tai tuottamat palvelut ovat merkittäviä Raision kaupungin toiminnan kannalta.
  • Muut yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on pieni ja/tai joiden tuottamat palvelut ovat tarvittaessa hankittavissa myös muilta yrityksiltä.

 

Strategisten yhteisöjen yhtiökokoukset:

 

Turun Seudun Vesi Oy (ylimääräinen yhtiökokous 17.11.2022)

 

Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla ovat yhtiön vuoden 2023 toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen, yhtiön hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioiden määrääminen vuodelle 2023 ja yhtiön tilintarkastajan valitseminen vuodeksi 2023. Näihin asioihin liittyen ei ole erityistä huomioitavaa.

 

Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalli (ylimääräinen yhtiökokous 23.11.2022)

 

Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla ovat toimenpiteet Raision kaupungin hankittua 100 % omistajuus yhtiöstä, eli käytännössä hallituksen jäsenten nimeäminen. Raision kaupunginhallitus on antanut evästyksensä asiaan 3.10.2022 § 317.

 

Turun seudun puhdistamo Oy (syysyhtiökokous 2.12.2022)

 

Syysyhtiökokouksen asialistalla ovat yhtiön tilannekatsaus, yhtiön toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen, hallituksen kokoonpanosta päättäminen sekä osakkeiden lunastushinnan vahvistaminen. Näihin asioihin liittyen ei ole erityistä huomioitavaa.

 

Muut yhtiöt:

 

Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy (ylimääräinen yhtiökokous 2.12.2022)

 

Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla ovat päättäminen leasing-rahoituksesta tai lainasta Turun yksikön pesu- ja mankelilinjojen tai vaihtoehtoisesti käyttöomaisuuden rahoittamiseen sekä yrityskiinnitysten hakemisesta ja yhtiön strategiasta. Näihin asioihin liittyen ei ole erityistä huomioitavaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1) merkitsee esityslistalla mainitut yhtiökokouskutsut tiedoksi.

2) päättää, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiökokousedustajana toimii vs. hallintojohtaja.

3) toteaa, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin ylimääräisen yhtiökokouksen osalta ohjeistus on annettu jo aiemmin, ja muutoin yhtiökokousten esityslistat ja niiden mukaiset päätösehdotukset eivät anna aihetta yhtiökokousedustajan ohjeistamiselle.

4) oikeuttaa kaupunginjohtajan tarvittaessa määräämään viranhaltijan yhtiökokousedustajaksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.