Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 129


3 Äänestysluettelo 7.11.2022 § 129

 

Valtuutettu Ella Myllyn, Aleksi Suron ym. valtuutettujen aloite maksuttomien kuukautisvälineiden jakelusta nuorille ja vähävaraisille

 

Kaupunginvaltuusto 31.1.2022 § 25

 

 Valtuutetut Ella Mylly ja Aleksi Suro jättivät seuraavan aloitteen:

 

 "Kuukautisköyhyys ja -häpeä koskevat monia ihmisiä Suomessa. Aihe on edelleen yhteiskunnassamme tabu, jonka murtamiseksi ei ole vielä tehty poliittisesti tarpeeksi. Vähävaraiselle ihmiselle terveyssiteisiin ja tamponeihin kuluva summa voi muodostaa merkittävän osan kuukauden tai viikon budjetista. Kenenkään ei tulisi joutua valitsemaan, käyttääkö rahansa ruokaan vai kuukautisvälineisiin. Kuukautisiin liittyvään taloudelliseen epätasa-arvoon on tärkeää puuttua. Tämän lisäksi on tärkeää, että aiheesta keskustelu normalisoidaan niin yhteiskunnassa yleensä kuin nuorten keskuudessakin. Kenenkään ei tulisi tulevaisuudessa joutua häpeämään sidepaperin rapinaa vessassa.

 

 Helsingin kaupunki päätti joulukuussa 2021 käynnistää kokeilun maksuttomien kuukautissuojien jakamisesta. Kokeilussa kuukautissuojia jaetaan perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Raisiolla on nyt arvokas mahdollisuus hyödyntää Helsingissä tehtyjä laskelmia ja käytännön suunnitelmia pilotin toteuttamisesta. Myös Turussa tehtiin aiheesta aloite, jonka selvitystyötä on mahdollisuus Raisiossakin hyödyntää.

 

 Ilmaisia kuukautisvälineitä tulisi olla helposti saatavilla esimerkiksi kouluissa, kirjastossa, liikuntahallissa ja terveyskeskuksissa kaikille niitä tarvitseville. Jokaisella tulee olla oikeus valita itse omat kuukautisvälineensä. Puutteellinen kuukautishygienia ja riittämätön tieto gynekologisista sairauksista altistavat terveysongelmille. Kuukautisköyhyyden torjuminen edistää sekä kuukautisterveyttä että avointa keskusteluilmapiiriä kuukautisten ympärillä. Tämä mahdollistaa tiedon levittämisen esimerkiksi tamponin käyttöön liittyvien vakavien bakteeri-infektioiden välttämisestä, mikä puolestaan on hyvä esimerkki ennaltaehkäisevästä työstä terveyden eteen. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki tarjoaa kuukautisvälineitä maksutta nuorille ja muille niitä tarvitseville.

 

 Raisiossa 31.1.2022

 

 Mylly Ella (VIHR)

 Suro Aleksi (SDP)

 

 Emma Lindqvist Eveliina Tyyskänen

 Juha Jormanainen Kimmo Kosonen

 Jani Suominen Saila Rintee

 Niko Toivonen Evert Grönblom

 Niina Äikäs  Janne Laulumaa

 Ari Korhonen  Vesa Parantainen

 Annika Ollila"

 

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 7.2.2022 § 58

 

 "- - Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Ella Myllyn ja Aleksi Suron aloitteen maksuttomien kuukautisvälineiden jakelusta nuorille ja vähävaraisille sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan valmisteltavaksi - -"

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 12.10.2022 § 96

 

 Valmistelija: ylihoitaja Riikka Apiainen, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Keskustelu maksuttomien kuukautisvälineiden jakelusta käy vilkkaana Suomessa. Helsingissä on aloitettu syyskuussa 2022 neljässä koulussa kolme kuukautta kestävä kokeilu, jossa jaetaan ilmaisia kuukautissuojia. Kuukautisvälineiden ja muiden hygieniatarvikkeiden kustannukset sisältyvät Kelan myöntämään perustoimeentulotukeen. Toimeentulotukilaissa tarkoitetun toimeentulotuen perusosa kattaa lain 7 a §:ssä mainitut tavanomaiset ja välttämättömään toimeentuloon liittyvät menot, kuten henkilökohtaisesta puhtaudesta aiheutuvat menot.  

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen on tullut siihen vaiheeseen, että uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Sote-uudistuksen kaksi keskeistä tavoitetta ovat hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä yhdenvertaisten ja laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen kaikille suomalaisille. Osana hyvinvointialue valmistelua Varsinais-Suomen hyvinvointialueen muodostavissa kunnissa aloitetaan 1.11.2022 maksuttoman ehkäisyn kokeilu, joka on suunnattu alle 25-vuotialle. Tämä kokeilu on osa hallitusohjelmaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaa ja Sosiaali- ja terveysministeriön valvomaa.

 

Tämä aloite on tehty vuoden 2022 budjetin teon jälkeen, joten tähän vuoteen määrärahaa ei ole varattu. Vastuu terveydenhuollon järjestämisestä kuuluu 1.1.2023 alkaen toimintansa aloittavalle Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle ja näin ollen myös päätös maksuttomien kuukautisvälineiden jakelusta kuluu hyvinvointialueelle. 

 

Esittelijä Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Arto Raassina

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Eveliina Tyyskänen ehdotti, että selostusosan viimeinen kappale korvataan seuraavasti: Tulevan hyvinvointijaoston tulee selvittää onko maksuttomat kuukautisvälineet nuorille ja vähävaraisille tulossa valmisteluun ensi vuoden aikana hyvinvointialueella. Mikäli ei, hyvinvointijaosto selvittää mahdollisuuksia kunnallisen kokeilun toteuttamiseksi ensi vuonna esimerkiksi maksuttoman ehkäisyn tarjoamisen yhteydessä. Lautakunta esittää, että mahdolliset kustannukset huomioidaan vuoden 2023 talousarviosuunnitellussa.

Sampsa Suominen-Suvisaari kannatti ehdotusta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen selostusosan mukaisen vastauksen edellä mainittu muutos huomioiden.

 

 

Kaupunginhallitus 01.11.2022 § 370 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että vastuu terveydenhuollon järjestämisestä kuuluu 1.1.2023 alkaen toimintansa aloittavalle Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle ja näin ollen myös mahdollinen päätös maksuttomien kuukautisvälineiden jakelusta ja rahoituksesta kuluu hyvinvointialueelle. 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös Emma Lindqvist ehdotti Kristiina Engströmin kannattamana, että kaupunginhallitus päättää asiasta sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan päätöksen mukaisesti, ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että kaupunginjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Lindqvistin ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Satu Rantanen, Niina Äikäs, Mika Koivisto, Mikko Kangasoja, Jukka Rantala) ja 2 ei-ääntä (Kristiina Engström, Emma Lindqvist). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 

Kaupunginvaltuusto 07.11.2022 § 129  

1726/06.01.00/2022  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Ella Mylly ehdotti Mirva Salosen, Aleksi Suron, Eveliina Tyyskäsen ja Emma Lindqvistin kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättää asiasta sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan päätöksen mukaisesti, merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa kaupunginhallituksen pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Ella Myllyn tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa-ääntä, 2 tyhjää ääntä ja 16 ei-ääntä.

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi.