Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 112


2 Kohdeavustusta 2022 hakeneet ja jakoehdotus

 

Vuoden 2022 kohdeavustusten myöntäminen urheiluseuroille

 

Vapaa-aikalautakunta 01.11.2022 § 112  

1847/02.05.01.02/2022  

 

 

 Valmistelija: liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, karita.toivonen@raisio.fi

 

Vapaa-aikalautakunnan 23.1.2018 hyväksymän avustusohjeen mukaisesti kohdeavustuksen piiriin kuuluvaa toimintaa on:

 

Terveys- ja perheliikuntatoiminta

 

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että toiminta täyttää terveysliikunnan kriteerit, toiminta on kaikille avointa eikä osallistujilla ole jäsenvelvoitetta järjestävään seuraan.

 

Kurssi- ja koulutustoiminta

 

Hakemuksesta tulee ilmetä kurssin tai koulutuksen nimi, ajankohta, paikka, osallistuneiden määrä, koulutuksen hinta sekä tositteet kustannuksista.

 

Muut kohteet

 

Lautakunta voi myöntää avustusta harkintansa mukaan muihin tärkeiksi katsomiinsa kohteisiin, mikäli talousarvion käyttösuunnitelmassa on määrärahavaraus.

 

 

Soveltavan liikunnan toiminta-avustus haetaan ja jaetaan kohdeavustuksen yhteydessä

 

Avustus on tarkoitettu erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden liikuntatoiminnan kehittämiseksi sekä tukemiseksi Raisiossa. Soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöitä, joilla on iän, sairauden, vamman tai muun toimintarajoitteisuuden vuoksi vaikeuksia harrastaa ja käyttää yleisiä liikuntapalveluita. Avustusta voi hakea myös integroidun ryhmän toiminnan tueksi. Järjestettävän toiminnan tulee olla säännöllistä (viikottaista) ja kattaa vähintään yhden toimintakauden (syys- ja/tai kevätkausi)

 

 

Avustus jaetaan aiheutuneiden nettokustannusten suhteessa jälkikäteen loka-marraskuussa sen jälkeen, kun kustannuksista on annettu hyväksyttävä kirjallinen selvitys.

 

 

Liikuntapalvelujen kohdeavustukset ja erityisryhmien liikunnan toiminta-avustukset olivat haettavana perjantaihin 14.10.2022 klo 16 mennessä.

 

Kohdeavustuksia haki yhdeksän eri urheiluseuraa, joista yhden urheiluseuran kaksi eri jaostoa toimi hakijana. Soveltavan liikunnan toiminta-avustusta haki kaksi yhdistys.

 

Kohdeavustuksia haettiin yhteensä 41 431,91 euroa. Esitämme käytettäväksi kohdeavustuksiin ja soveltavan liikunnan toiminta-avustuksiin yhteensä  10 216,97 € euroa.

 

Avustuksia hakeneet seurat ja yhdistykset sekä jakoehdotus on liitteenä.
 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää kohdeavustusten ja soveltavan liikunnan toiminta-avustusten jakamisesta liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.