RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 332
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toteumaraportit tammi-elokuu 2022 | |
Kuntaviuhka tammi-elokuu 2022 | |
Verotulojen toteuma tammi-elokuu 2022 |
Talousarvion toteutuminen elokuu 2022
Kaupunginhallitus 17.10.2022 § 332
343/02.02.02/2022
Valmistelija: talousjohtaja Sanna Häkli, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Ohessa on tammi-elokuun talouden toteumaraportit, verotulojen kertymä ja kuntaviuhka erikoissairaanhoidon käytöstä.
Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen elokuu 2022
Tasaisen käytön mukainen elokuun toteuma olisi 66,67 %. Toteumaprosentit esitetään liitteenä olevissa raporteissa.
Toimintakate
Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli elokuussa noin -93,3 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 3,7 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteumaprosentti oli 64,1 %.
Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin tai talousarvion tasoisena kaikkien lautakuntien osalta.
Kaupunginhallituksen toimintatuottojen toteuma oli tammi-elokuussa noin 0,7 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota parempi. Tuottojen positiiviseen toteumaan vaikuttivat Kh, konsernin hyvin toteutuneet pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutusvoitot. Myös Kh, kaupunkikehityksen maa- ja vesialueiden vuokrat toteutuivat tammi-elokuussa laskennallista talousarviota paremmin. Tontinmyyntitulojen ja maa- ja vesialueiden vuokravuokratuottojen arvioidaan koko vuoden osalta toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Kaupunginhallituksen toimintakulut toteutuivat tammi-elokuussa kokonaisuudessaan n. 0,8 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä, toteumaprosentin ollessa 58,2 %. Toimintakulujen laskennallista talousarviota positiivisempaan toteumaan vaikuttaa merkittävimmin henkilöstökulujen sekä palveluiden ostojen talousarviota parempi toteuma.
Lupalautakunnan toimintatuottojen toteuma oli tammi-elokuussa laskennallista talousarviota suurempi. Toimintakulut toteutuivat talousarviota alhaisempina. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 36,4 %.
Infralautakunnan toimintatuottojen toteuma oli alle laskennallisen talousarvion. Merkittävin syy oli muiden vuokratuottojen arvioitua heikompi toteutuminen. Toimintakulut toteutuivat hieman talousarviota pienempinä. Merkittävimmät ylitykset aiheutuivat sähkön ja kaasun kustannuksista. Henkilöstökulut ja palvelujen ostot puolestaan alittivat laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui lähes talousarvion suuruisena, toteumaprosentin ollessa 66,9 %.
Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin pääosin valtiolta saatujen tukien ja avustusten johdosta. Tuottojen toteuma oli kokonaisuudessaan edellisvuoden tammi-elokuun toteumaa noin 0,7 miljoonaa euroa suurempi. Toimintakulut toteutuivat laskennallisen talousarvion suuruisina. Henkilöstökulujen toteuma ylitti laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteuma alitti laskennallisen talousarvion. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 60,8 %.
Vapaa-aikalautakunnan toimintatuotot toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin. Toimintakulut toteutuivat laskennallisen talousarvion suuruisena. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 64,3 %.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintatuottojen toteuma toteutui laskennallisen talousarvion mukaisena ja 1,3 miljoonaa euroa suurempana kuin edellisvuonna. Muut tuet ja avustukset valtiolta, kotikuntakorvaukset, muut terveydenhuollon maksut, ateriamaksut sekä pakolaisten toimeentulokorvaukset toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin, mutta myyntituotot kunnilta jäivät tammi-elokuussa arviota pienemmäksi. Toimintakulujen toteuma oli hieman talousarviota pienempi. Henkilöstökulujen toteuma alitti laskennallisen talousarvion. Palvelujen ostojen toteuma ylitti laskennallisen talousarvion.
Raision erikoissairaanhoidon käyttö suhteessa tasaerälaskutukseen oli tammi-elokuussa -7,1 %.
Koko kaupungin toimintatuottojen toteuma oli tammi-elokuussa noin 31,0 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 2,5 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota suurempana ja noin 2,4 miljoonaa euroa suurempana kuin edellisvuonna.
Koko kaupungin toimintakulujen toteuma oli tammi-elokuussa noin -124,3 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 1,3 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -52,8 miljoonaa euroa ja ne alittivat laskennallisen talousarvion muiden lautakuntien osalta paitsi sivistyslautakunnan sekä vapaa-aikalautakunnan osalta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutuivat -57,3 miljoonan euron suuruisena alittaen laskennallisen talousarvion 0,2 miljoonalla eurolla.
Verotulot
Kaupungin verotulot toteutuivat tammi-elokuussa noin 4,5 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 79,6 miljoonaa euroa (v. 2021 76,6 M€). Kunnallisveroa kertyi noin 68,8 miljoonaa euroa (v. 2021 66,7 M€) ja yhteisöveroa noin 7,0 miljoonaa euroa (v. 2021 6,0 M€). Kiinteistöveron kertymä oli noin 3,8 miljoonaa euroa (v. 2021 3,9 M€).
Verohallinnon mukaan ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin elokuussa koko maan tasolla 16,7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tilitysmäärän kasvua selittää merkittävimmin veronpalautusten vähentyminen vuoden takaisesta. Tilitysten kasvuun vaikuttivat myös ennakonpidätykset palkoista, jotka kasvoivat 2,6 % edellisvuodesta. Yhteisöverojen kehitys on jatkunut vahvana. Yhteisöveroja tilitettiin elokuussa peräti 33 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kasvu johtuu enimmäkseen ennakkoveroista, joiden kasvu edellisvuoteen verrattuna oli 24 prosenttia. Yhteisöveron kasvu heijastuu positiivisesti myös tuleville verovuosille.
Kiinteistöverojen osalta tilitykset kasvoivat 8,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvua selittävät maksuunpanomäärän kasvu ja verotuksen valmistumisen jaksottuminen.
Valtionosuudet
Valtionosuudet toteutuivat tammi-elokuussa hieman talousarvioarviota paremmin. Valtionosuudet olivat tammi-elokuussa noin 26,1 miljoonaa euroa. Edellisvuoden elokuuhun verrattuna kasvua oli noin 2,6 miljoonaa euroa.
Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen
Vuosikate toteutui tammi-elokuussa 12,4 miljoonan euron suuruisena. Vuosikatteen toteuma oli noin 8,3 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta parempi ja noin 2,1 miljoonaa euroa edellisvuoden tammi-elokuun vuosikatetta parempi. Vuosikatteen hyvään toteumaan vaikuttivat myönteisesti toimintakatteen ja verotulojen talousarviota parempi toteuma.
Poistot toteutuivat hieman laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -5,1 miljoonaa euroa.
Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan tammi-elokuussa 7,3 miljoonan euron suuruisena. Edellisen vuoden tammi-elokuun tulos oli 5,4 miljoonaa euroa.
Investoinnit
Investointimenot olivat tammi-elokuussa noin -5,9 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa 46,1 %. Investointimenojen toteuma oli noin 2,1 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Laskennallisen toteuman mukainen investointimenojen toteuma olisi tammi-elokuussa -8,6 miljoonaa euroa.
Investointien nettomenot olivat tammi-elokuussa -4,0 miljoonaa euroa.
Vuoden 2022 tulosennuste
Alkuperäisessä talousarviossa vuoden 2022 tilikauden alijäämäksi arvioitiin -1,2 miljoonaa euroa. Muutettu talousarvio on tällä hetkellä -1,8 miljoonaa euroa. Kaupungin vuoden 2022 tuloksen ennustetaan toteutuvan talousarviota paremmin.
Lautakunnat eivät ole esittäneet edelliseen ennustepäivitykseen muutoksia. Tämänhetkisen arvion mukaan kaupungin toimintakate toteutuisi lähes talousarvion mukaisena. Seuraava ennustepäivitys tehdään tammi-syyskuun toteumaan perustuen. Infralautakunnan vuoden 2022 ennusteeseen aiheuttaa epävarmuutta mm. sähkön sekä aineiden ja tarvikkeiden hintojen kehitys. Sivistyslautakunnan ennusteeseen vaikuttaa Ukrainan tilanne. Raision kaupunkiin on vuoden 2022 aikana tullut Ukrainasta sotaa paenneita ihmisiä. Raision varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on tällä hetkellä 85 ukrainalaista lasta. Valmentavan opetuksen ryhmien kasvu aiheuttaa sekä henkilöstö- että materiaalikustannuksia. Lasten määrän kasvu edellyttää myös tilapäisiä tilajärjestelyjä. Sivistyslautakunnan osalta hankeavustukset lisäävät tuloja, mutta myös menot kasvavat. Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennusteen mukaan erikoissairaanhoidolla on edelleen hyvät mahdollisuudet toteutua talousarvion mukaisena. Sairaanhoitopiirin koko vuoden toteuman osalta on huomioitava, että mikäli sairaanhoitopiiriltä jää kattamatonta alijäämää, se jää kuntien maksettavaksi. Koronan osalta koronakorvaukset nostavat tuloarviota. Koronakorvausten määrä tarkentuu tammi-syyskuun toteumaan.
Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutumassa arvioitua paremmin. Sen sijaan rahoitustuottojen ja -kulujen osalta jäädään alle talousarvion. Rahoituskulut on arvioitu alkuperäisessä talousarviossa viime syksynä vallinneen markkinatilanteen mukaan. Maailman tämänhetkisen tilanteen vuoksi korkotason nousun ennustetaan edelleen jatkuvan.
Viimeisimmän ennusteen mukaan vuoden 2022 verotulojen toteuma on noin 117 miljoonaa euroa. Raision koko vuoden verotulojen määrä alkuperäisessä talousarviossa 2022 on 112,6 miljoonaa euroa.
Kaupungin vuoden 2022 tulosennuste on tämänhetkisiin tietoihin perustuen noin 2 miljoonaa euroa. Talousarviota parempaan tulosennusteeseen vaikuttaa merkittävimmin verotuloennusteen paraneminen.
Yleinen talouskehitys sekä kustannusten kehitys sisältävät maailman tilanteen vuoksi paljon epävarmuustekijöitä. Kustannusten ja korkojen jatkuva nousu luo epävarmuutta vuoden 2022 tuloksen arviointiin sekä tulevan talousarviovuoden arviointiin. Ennusteet tehdään ennustehetkellä saatavilla olevaan tietoon perustuen. Lautakuntien ja koko kaupungin tulosennustetta päivitetään seuraavan kerran syyskuun toteuman pohjalta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen elokuu 2022 tiedokseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |