Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 349


 

Valtuutettu Jukka Rantalan ym. valtuutettujen aloite avantouinnin mahdollistamisesta Raisiossa

 

Kaupunginvaltuusto 10.10.2022 § 117 

 

 Valtuutettu Jukka Rantala jätti seuraavan aloitteen:

 

"Talviuinti on edullinen, sosiaalinen ja luonnonläheinen harrastus, joka saa veren kiertämään, hormonit liikkeelle ja terveyden kukoistamaan. Talviuintia harrastaa jopa 720 000 suomalaista ja yli 400 000 on kiinnostunut kokeilemaan lajia.

 

Raisiossa kokeiltiin avantouinnin mahdollisuutta viime talvena ja sen suosio oli niin suurta, että kaikki ajat varattiin täyteen.

 

Esitän, että tätä toimintaa jatketaan myös tulevana talvena. Toiminnan järjestämisessä tulee huomioida vaihtoehtona myös yksityisen tuottama palvelu. Tulevaisuudessa toivon, että Hahdenniemen rannalta löytyy avantouimareille oma isompi sauna ja pukeutumistilat suihkuineen.

 

Esitän myös, että Raision kaupungin leirikeskuksen Kesärannan saunat otetaan talviuimareiden käyttöön ainakin kerran viikossa. Toiminnan pyörittäminen voitaisiin antaa urheiluseuran vastuulle, niin kuin kesäkaudenkin toiminnan pyörittäminen ja siivous.

 

Turvalliseen toimintaan ei tarvita isoja investointeja Kesärantaan, ainoastaan valaistuksen lisääminen ja uppopumpun asennus, joka pitää avannon sulana

 

Turvallinen talviuintipaikka

 

Hyvässä talviuintipaikassa on otettu huomioon turvallisuus, käytännöllisyys ja viihtyvyys. Talviuintipalveluja tarjoava on vastuussa siitä, että palvelu on turvallinen (tuoteturvallisuuslaki 914/1986). Uimarin tulee kuitenkin olla varovainen ja noudattaa annettuja ohjeita.

 

Jukka Rantala

 

Mika Koivisto  Heikki Suominen

Evert Grönblom Tapio Soiniitty

Jari Pulkkinen Hans Våg

Helinä Aaltonen Elisa Vuorinen

Aleksi Suro  Teija Hurmerinta

Vesa Parantainen Jani Suominen

Mikko Tammelin Pirita Efe

Erkki Haavisto"

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 17.10.2022 § 349  

1820/12.04.02/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen infralautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.