RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 317
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raision kaupungin konserniyhteisöjen yhtiökokoukset
Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 317
43/00.04.02/2022
Valmistelija: vs. hallintojohtaja Anni Hakala, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Suurimmalla osalla yhtiöistä tilikausi päättyy kalenterivuoden lopussa, jolloin yhtiökokous on pidettävä 30.6. mennessä. Yhtiökokouskutsut tuodaan tiedoksi kaupunginhallituksen kokoukseen sitä mukaa, kun kutsuja saapuu. Kaupunginhallitus 20.9.2021 § 314 päättänyt yhtiökokousedustajista. Päätöksen mukaisesti yhtiökokousedustajana toimii pääsääntöisesti viranhaltija.
Osakeyhtiölain mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittaman voiton käyttämisestä, vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä muista yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista sekä hallituksen jäsenistä, tilintarkastajasta ja näille suoritettavista palkkioista, jollei yhtiöjärjestyksessä määrä toisin näiden toimikaudesta. Käytännössä yhtiöiden hallituksen jäsenet on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta nimetty valtuustokauden vaihtuessa vuoden 2021 aikana ylimääräisissä yhtiökokouksissa.
Yhtiöt on jaoteltu seuraavasti:
- Strategiset yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on merkittävä ja/tai joiden toiminta tai tuottamat palvelut ovat merkittäviä Raision kaupungin toiminnan kannalta.
- Muut yhtiöt: Yhtiöt, joissa Raision kaupungin omistusosuus on pieni ja/tai joiden tuottamat palvelut ovat tarvittaessa hankittavissa myös muilta yrityksiltä.
Strategisten yhteisöjen yhtiökokoukset:
Raision Vuokra-asunnot Oy (yhtiökokous 6.10.2022)
Yhtiökokouksen asialistalla ovat osakeyhtiölain mukaiset varsinaisen yhtiökokouksen asiat eikä niihin liittyen ole erityistä huomioitavaa. Yhtiökokouksen kokouskutsun mukana ei ole toimitettu tilintarkastuskertomusta, jolloin se on käsiteltävä kokouksessa.
As Oy Kuulaharjat (yhtiökokous 6.10.2022)
Yhtiökokouksen asialistalla ovat osakeyhtiölain mukaiset varsinaisen yhtiökokouksen asiat eikä niihin liittyen ole erityistä huomioitavaa. Yhtiökokouksen kokouskutsun mukana ei ole toimitettu tilintarkastuskertomusta, jolloin se on käsiteltävä kokouksessa.
Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalli (yhtiökokous 17.10.2022)
Yhtiökokouksen asialistalla ovat osakeyhtiölain mukaiset varsinaisen yhtiökokouksen asiat eikä niihin liittyen ole erityistä huomioitavaa. Yhtiökokouksen kokouskutsun mukana ei ole toimitettu tilintarkastuskertomusta, jolloin se on käsiteltävä kokouksessa.
Raision kaupungin hankittua Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin osakkeet kaupunginhallituksen päätöksellä 22.8.2022 § 256 on yhtiön päivitettävä osakasluettelo ja pidettävä varsinaisen yhtiökokouksen lisäksi ylimääräinen yhtiökokous. Ylimääräiseen yhtiökokoukseen annetaan seuraava konserniohje: Raision kaupunki ohjeistaa jäähalliyhtiön hallituksen käynnistämään kaupungin kanssa neuvottelut yhteistyösopimuksen päivittämiseksi kaupungin kanssa työnjaon ja kustannusten selkeyttämiseksi sekä käynnistämään jääajan myyntiperiaatteiden uudistamisen yhteistyössä kaupungin liikunta- ja vapaa-aikapalveluiden kanssa. Kaupungin puolelta neuvotteluja koordinoi kaupunginjohtaja. Esitys tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn helmikuussa 2023.
Yhtiön hallituksen jäsenten nimeämiseksi tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen 22.8.2022 § 256 päätös, jossa nimettiin seuraavat ehdokkaat yhtiön hallituksen jäseniksi: Kristiina Engström, Pasi Kujala, Risto Rihko, Aki-Petteri Löfgren ja varajäseneksi Olavi Tuomi. Yhtiön tulee nimetä hallituksen sihteeriksi kaupungin lakimies.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1) merkitsee esityslistalla mainitut yhtiökokouskutsut tiedoksi.
2) päättää, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiökokousedustajana toimii kaupunginjohtaja ja ohjeistaa yhtiökokousedustajaa esityslistatekstissä selostetun mukaisesti.
3) toteaa, että muilta osin yhtiökokousten esityslistat ja niiden mukaiset päätösehdotukset eivät anna aihetta yhtiökokousedustajan ohjeistamiselle.
4) oikeuttaa kaupunginjohtajan tarvittaessa määräämään viranhaltijan yhtiökokousedustajaksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Asia päätettiin käsitellä kokouksessa yhtiöittäin.
Kristiina Engström poistui kokouksesta Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallia koskevan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hän on Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen puheenjohtaja (HL 28 § 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi).
Heikki Suominen ja Janne Laulumaa poistuivat kokouksesta Raision Vuokra-asunnot Oy:tä ja As Oy Kuulaharjoja koskevan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Molemmat ovat Raision Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen jäseniä (HL 28 § 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi).
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |