Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 100


 

Vuokravapaushakemus kamppailulajien tilan käytöstä

 

Vapaa-aikalautakunta 27.09.2022 § 100  

1691/10.03.02.01/2022  

 

 

 

 

 Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi@raisio.fi

 

Raisiolainen kamppailulajiseura Varsinais-Suomen Kamppailu-Urheilijat ry anoo vuokravapautusta Raision kamppailutilan käytöstä 12.-13.11.2022 kansainvälisen kamppailu-urheilijoiden seminaarin vuoksi.

 

Yleishyödyllinen yhdistys, Varsinais-Suomen Kamppailu-Urheilijat ry järjestää kolmannen kerran kansainvälisen kamppailu-urheilijoiden seminaarin Raisiossa. Tapahtuman kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja aikuiset. Tapahtuma on osallistujille maksullinen. Tapahtumaan ohjaajat ja osallistujat tulevat ympäri Eurooppaa sekä Suomesta. Vieraat majoitetaan paikallisiin hotelleihin.

 

Viime vuonna vapaa-aikalautakunta myönsi tapahtumalle vuokravapautuksen. Silloin tapahtuman taloudellinen tulos jäi järjestäjän mukaan noin 100 euroa miinusmerkkiseksi. Taloudellinen vaikutus Raision liikuntapalveluihin vuokravapautuksesta on 130 € koko tapahtuma-ajan osalta (13 tuntia x 10 €/tunti).

 

Raisioon on tärkeä tuoda erilaisia liikuntatapahtumia ja tuoda tämän avulla kaupunkia tunnetuksi eri lajien urheilijoille. Esitän, että kamppailulajin tilasta ei peritä vuokraa ko. tapahtuma-ajalta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta päättää, että kamppailulajin tilasta ei peritä vuokraa ko. tapahtuma-ajalta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.