RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 103/00.00.00.04/2022 |
§ 7
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen
Hallintopäällikkö Anne Rantalan valmistelu:
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen keskusvaalilautakunnassa
Vaalilain 63 §:n mukaan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina (21.1.2022) ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.
Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta (63 §), jos:
1) ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;
2) vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä;
3) lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin tai päätellä, kuka on äänestänyt;
4) kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu 54 §:ssä tarkoitetun henkilön nimikirjoitus.
Keskusvaalilautakunnan sihteeri on yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittanut ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavaa tarkastamista (mm. lähetekuorten avaaminen, vaalikuorten ja lähetekirjeiden lajittelu äänestysalueittain, vaalikuorten kulumäärän laskeminen, manuaalisten äänestysten kirjaaminen äänioikeusrekisteriin).
Niistä äänestyksistä, jotka on jätettävä huomioon ottamatta, on tehtävä merkintä keskusvaalilautakunnan kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja kuorineen.
Vaalikuorten säilyttäminen ennen laskentaa
Vaalikuoret ovat lähetekirjeistä erotettuina ja äänestysalueittain jaoteltuna säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa siihen saakka, kun niitä ryhdytään vaalipäivänä laskemaan keskusvaalilautakunnassa kokouksessa, joka alkaa 23.1.2022 klo 12. Keskusvaalilautakunta hyväksyy, että vaalikuoret leikataan auki valmistavana toimenpiteenä keskusvaalilautakunnan sihteerin valvonnassa avustavan henkilökunnan toimesta ennen kokouksen alkua.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunnan pj. Nina Jefimoff
Keskusvaalilautakunta päättää:
- hyväksyä ennakkoäänestyksen tarkastukseen liittyvät valmistavat toimenpiteet, jotka on toimeenpantu keskusvaalilautakunnan sihteerin valvomana toimistotyönä (mm. lähetekuorten avaaminen, vaalikuorten ja lähetekirjeiden lajittelu äänestysalueittain, vaalikuorten lukumäärän laskeminen, manuaalisten äänestysten kirjaaminen äänioikeusrekisteriin),
- tarkastaa saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat edellä esittelytekstissä mainittujen ohjeiden mukaisesti
- mahdollisista huomioon ottamatta jätettävistä äänestyksistä ja liittää niiden lähetekuoret vaalikuorineen pöytäkirjaan,
- todeta hyväksyttyjen ennakkoäänten määrät äänestysalueittain
- hyväksyä, että hyväksytyt äänestyskuoret säilytetään laskentaa varten konsernipalveluyksikössä ja vaalikuoret leikataan auki valmistavana toimenpiteenä keskusvaalilautakunnan sihteerin valvonnassa avustavan henkilökunnan toimesta ennen ennakkoäänten laskentaa koskevan kokouksen 23.1.2022 klo 12.00 alkua.
Päätös
Keskusvaalilautakunta:
- hyväksyi ennakkoäänestyksen tarkastukseen liittyvät valmistavat toimenpiteet.
- tarkasti saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat esittelytekstissä mainittujen ohjeiden mukaisesti.
- päätti jättää kaksi äänestystä huomioon ottamatta ja liittää niiden lähetekuoret vaalikuorineen pöytäkirjaan.
- hyväksyi ennakkoäänten määrät äänestysalueittain seuraavasti:
001 2785
002 632
003 987
004 1131
- totesi, että Raision äänestysalueen 001 ääniin sisältyy yksi Maskun äänestysalueen 001 ääni johtuen lähetekirjeiden käsittelyssä tapahtuneesta virheestä. Virheellä ei ole vaikutusta vaalien lopputulokseen, koska Raisio ja Masku kuuluvat samaan hyvinvointialueeseen aluevaaleissa.
- hyväksyi vaalikuorten säilyttämisen konsernipalveluyksikössä ja että ennakkoäänten laskennassa valmistavat toimenpiteet suoritettiin keskusvaalilautakunnan sihteerin valvonnassa ennen ennakkoäänten laskentaa.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |