Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 87/10.03.02.00/2022

§ 9

Tiedonpuiston kouluhankkeen toteutusmuodon valinta

 

 

 

                                                          Va. tekninen johtaja Timo Oja ja kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 11.1.2022:

 

Vaisaaren koulun korvaavan koulurakennuksen, Tiedonpuiston koulun, tarveselvitys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.10.2020 (§ 84). Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.10.2021 (§ 358) ja kaupunginvaltuustossa 1.11.2021 (§ 165).

 

Kaupunginhallitus on päätöksessään ehdottanut, että infralautakunta valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esityksen hankkeen toteutusmuodosta. Valtuusto on hyväksynyt hallituksen esityksen sellaisenaan.

 

Hankesuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden perusteella on vertailtu eri toteutusmuotojen sopivuutta hankkeeseen. Toteutusmuotojen vertailu on esitelty infralautakunnalle 7.12.2021 (§ 43). Tiedonpuiston koulun rakennushankkeen toteutusmuotojen vertailussa on päädytty esittämään urakkamuodoksi projektinjohtourakkaa. Projektinjohtourakan etuna on, että hanke toteutetaan yhteistyönä kaikkien hankeosapuolien kesken ja tilaajalla on todelliset vaikutusmahdollisuudet suunnitteluun, mahdollisiin suunnitelmamuutoksiin sekä kustannuksiin. Toteutusmuodossa on enemmän yhteistoimintaa kuin perinteisissä kokonais- ja KVR-urakkamuodoissa. Lisäksi urakoitsijan osaamista ja kustannustietoutta pystytään hyödyntämään ennen lopullisia suunnitelmia. Projektinjohtourakka on vastaavan kokoisissa hankkeissa käytetty toteutusmuoto Turun seudulla. Urakkamuoto mahdollistaa paikallisten urakoitsijoiden tai työyhteenliittymien osallistumisen tarjouskilpailuun.

 

 

 

Päätösehdotus                           Va. tekninen johtaja Timo Oja

 

Infralautakunta esittää kaupunginhallitukselle Tiedonpuiston kouluhankkeen toteutusmuodoksi projektinjohtourakkaa yllä mainituin perustein.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa