Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 883/02.02.00/2021

§ 13

Sivistyslautakunnan valtionavustusten lisämäärärahaesitys vuodelle 2022

 

 

 

                                                          Talouspäällikkö Esa Ilanti 12.1.2022:

 

Sivistyskeskus on saanut vuosina 2019, 2020 ja 2021 useita kahden tai useamman vuoden hankerahoituksia, ja jotta kaikki hankkeet voidaan toteuttaa ja rahat käyttää rahoituspäätöksen mukaisesti, tulee rahoitusta siirtää eri vuosien välillä.

 

Vuoden 2021 osalta on myös Opetushallitus myöntänyt hankkeille jatkoaikoja koronan vaikutusten vuoksi https://www.oph.fi/fi/avustukset/koronaviruksen-vaikutukset-valtionavustustoimintaan .

 

Valtion erityisavustus alueellisen tutoropettajatoiminnan vakiinnuttamiseen (112/403/2019) Raisiolle myönnettiin 125 150 €, (omarahoitus 5,1 % 6 850 €) ja vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 12 000 €.

 

Tulot

312055.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 12 000 euroa

Menot

312055.4470 Muut palvelut 12 000 euroa 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille lasten ja nuorten houkuttelun ja hyväksikäytön ehkäisy monimediaalisessa maailmassa hankkeelle (OKM/114/520/2019) 91 000 € (hankkeen omarahoitus 30 %, 39 000 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 69 000 €.

 

Tulot

312058.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 69 000 euroa

Menot

312058.4470 Muut palvelut 69 000 euroa

 

 

Opetushallitus on myöntänyt (34/301/2021) Raision kaupungille kaksikielisen opetuksen laajentamisen hankkeelle 20 000 € (hankkeen omarahoitusosuus on 20 %, 5001 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 10 808 € ja vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 9 629 €.

 

Tulot

312060.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 9 629 euroa

Menot

312060.4470 Muut palvelut 9 629 euroa

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille esi- ja perusopetuksen tasa-arvo edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen avustusta (OKM/124/520/2021) 152 000 € (hankkeen omarahoitus 20 %, 42 000 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 20 270 €.

 

Tulot

312067.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 20 270 euroa

Menot

312067.4470 Muut palvelut 20 270 euroa

 

 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt (LSAVI/4262/2021) Raision harrastemalli hankkeelle toiminnalle valtionavustusta 95 000 € (omavastuu hankkeessa on 20 %, 23 750 €), vuonna 2021 käyttämättä jäänyt osuus 7 868 € tulisi siirtää vuodelle 2022.

 

Tulot

312068.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 7 868 euroa

Menot

312068.4470 Muut palvelut 7 868 euroa

 

 

Valtion erityisavustus oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstömitoituksen laajentamisen vaatimiin toimenpiteisiin (728/520/2021) Raisiolle myönnettiin 64 700 €, (30 % omarahoitusosuudella, 27 728 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt osuus.

 

Tulot

312073.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 64 700 euroa

Menot

312073.4470 Muut palvelut 64 700 euroa

 

 

Opetushallitus myönsi Raision kaupungille lukionkoulutukseen poikkeusolojen tasoittamiseen korona-avustusta (228/2020/2020) 38 950 € (hankkeen omarahoitus 5 %, 2 050 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 17 460 €.

 

Tulot

321016.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 17 460 euroa

Menot

321016.4470 Muut palvelut 17 460 euroa

 

 

Opetushallitus myönsi Raision kaupungille lukionkoulutukseen koronaepidemian tasoittamiseen (243/2633/2021) 70 400 € (hankkeen omarahoitus 4,9 %, 3 813 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 70 400 €.

 

Tulot

321018.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 70 400 euroa

Menot

321018.4470 Muut palvelut 70 400 euroa

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille lasten lukemiskulttuuria edistämään hankkeelle (OKM/169/520/2019) 42 000 € (hankkeen omarahoitus 10 %, 4 667 €), vuonna 2021 käyttämättä jäänyt osuus tulisi siirtää vuodelle 2022.

 

Tulot

341027.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 12 036 euroa

Menot

341027.4470 Muut palvelut 12 036 euroa

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille varhaiskasvatuksen tasa-arvo edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen avustusta (OKM/199/520/2021) 239 000 € (hankkeen omarahoitus 20 %, 59 750 €), vuodelle 2022 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt osuus 24 973 euroa.

 

Tulot

341031.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 24 973 euroa

Menot

341031.4470 Muut palvelut 24 973 euroa

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille varhaiskasvatuksen tasa-kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun erityisavustusta (OKM/1187/520/2021) 50 100 € (hankkeen omarahoitus 0 %), lisämäärärahaesitys vuodelle 2022.

 

Tulot

341034.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 50 100 euroa

Menot

341034.4470 Muut palvelut 50 100 euroa

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kaupunginhallitus/ -valtuusto hyväksyy esityksen mukaisesti sivistyslautakunnan valtionavustusten lisämäärärahaesitykset ja siirrot.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa