Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehitysjaosto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Strategiset kehittämisalueet

 

Asianro 1289/10.00.00.03/2021

§ 24

Kaupungin strategiset kehittämisalueet

 

 

 

                                                          Kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila 9.12.2021:

 

Kaupungin kaavallista kehittämistä ohjaa kaavoitusohjelma. Kaavoitusohjelma hyväksytään vuosittain aina alkuvuodesta. Syksyn 2021 aikana on kaupungille laadittu lisäksi uusi strategia, jonka pohjalta ovat muodostuneet niin kaupungin visio, missio kuin toiminnalliset tavoitteet tälle valtuustokaudelle. Erityisesti strategian toiminnallisissa tavoitteissa ovat nousseet esille keskeiset kehityskohteet, kuten keskustan ja satamaympäristön kehittäminen. Näissä kohteissa on myös kaavoituksellisia kehityskohteita. Myös muut strategiassa esitetyt tavoitteet toimivat hyvänä pohjana kaavallisenkin kehittämistyön etenemiselle.

 

Tehdyn strategiatyön pohjalta ja kaavoitusohjelman valmistelua tukemaan on perusteltua vahvistaa kaupungin strategiset kehittämisalueet tuleville vuosille. Alueet noudattelevat pääosin jo vireillä olevia kaava-alueita ja osoittavat ne kehitysalueet, joilla on strategisessa mielessä keskeisin merkitys kaupungin tulevassa onnistuneessa kehittymisessä.

 

 

 

Liitteet

1

Strategiset kehittämisalueet

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunkikehitysjaosto hyväksyy kaavoitusohjelmaa ohjaavat kaupungin strategiset kehittämisalueet esityksen mukaisesti. Strategisille kehittämisalueille laaditaan erikseen yksityiskohtaiset kehittämissuunnitelmat.

 

 

Päätös                                            Kaupunkikehitysjaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa