Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 30.11.2021/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 179

1.11.2021

 

 

Asianro 1130/12.04.02/2021

§ 98

Valtuutettu Niko Dahlgrenin ym. valtuutettujen aloite frisbeegolfkorien asentamisesta Karmelinpuistoon

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 1.11.2021 179 §

 

Valtuutettu Niko Dahlgren jätti seuraavan aloitteen:

 

“Raisiossa on tällä hetkellä yksi frisbeegolfrata Haunisten altaan alueella. Laji on kuitenkin suosittu ja sitä harrastetaan monissa eri ikäluokissa aina alakouluikäisistä vanhempiin ikäluokkiin saakka.

 

Haunisten frisbeegolfrata on melko kaukana keskusta-alueelta ja sinne pääsy mm. alakouluikäiselle on haastavaa ilman saattajaa.

 

Raisioon on suunnitteilla tällä hetkellä mahdollisesti toinenkin rata, jonka mahdollisesta sijoituspaikasta tai investoinnista ei vielä virallista päätöstä ole tehty.

 

Täten ehdotankin, että Karmelinpuistoon, jonka läheisyydessä asuu paljon lapsiperheitä, asennettaisiin muutamia (esim. 6kpl) frisbeegolfkoreja vapaasti sijoiteltuna ympäri puistoaluetta. Varsinaisia aloituspaikkoja tai opastustauluja ei olisi tarve tehdä.

 

Karmelinpuisto on kooltaan lähes 5ha ja täten sen koko olisi varmastikin riittävä korien sijoitteluun siten, että haittoja mm lenkkeilijöille ei muodostuisi. Puistoa on viime kesänä vielä laajennettu Konsantielle päin, joten tilaa on tullut lisää.

 

Lisäksi Ihalan koulun oppilaiden olisi mahdollista käyttää näitä koreja mm. ulkoliikuntatuntien yhteydessä.

 

Raisiossa 1.11.2021

 

Niko Dahlgren

 

Hannele Lehto-Laurila              Vesa Parantainen

Jarmo Rosama Kimmo Kosonen

Annika Ollila                                  Ari Korhonen

Anneli Kivijärvi                             Jari Pulkkinen

Janne Laulumaa                          Juha Hellstén

Pasi Kujala                                     Elisa Vuorinen

Harri Seikola                                 Janne Aso

Hans Våg                                       Teija Hurmerinta

Heikki Suominen                        Mikko Tammelin

Eveliina Tyyskänen”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 15.11.2021 § 416

 

                                                          ”- - -

                                                          Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Niko Dahlgrenin aloitteen frisbeegolfkorien asentamisesta Karmelinpuistoon vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi - - -”

 

 

Vapaa-aikalautakunta 30.11.2021

 

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen 23.11.2021:

 

Pidämme tärkeänä, että raisiolaisia nuoria ja perheitä palveleva frisbeegolfrata voidaan yhteistyössä mm. nuorisovaltuuston jäsenten, muiden käyttäjien sekä frisbeegolfammattilaisten suunnitteluapua hyödyntäen rakentaa helposti saavutettavaksi Raision keskustan läheisyyteen, Kerttulan liikuntakeskukseen.

 

Aloitteessa ehdotettu alue Karmelinpuisto on Raision vihersuunnittelun näkökulmasta suosittu lenkkeily- ja ulkoilualue, jolloin muiden ulkoilijoiden turvallisuus vaarantuu. Kivilabyrintti on paljon käytetty leikkipaikka. Keskellä sijaitsevalla nurmialueella käydään piknikillä, myös tällä alueella on puuistutuksia.

 

Kasvillisuus, erityisesti puusto vaurioituu kiekkojen osumista. Puistoon on istutettu paljon ruohovartisia luonnonkasveja ja sipulikukkia, jotka eivät kestä tallaamista.

 

Edellä esitetyn vuoksi toivomme, että säilytämme puistoalueet kaikkien liikkujien käytettävissä ja rakennamme uuden frisbeegolfradan Kerttulan alueelle.

 


 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

 

Vapaa-aikalautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

 

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa