Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 188

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 402

15.11.2021

 

 

Asianro 337/02.02.02/2021

§ 188

Talousarvion toteutuminen syyskuu 2021 ja talousarviomuutokset

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 15.11.2021 402 §

 

Talousjohtaja Sanna Häkli 11.11.2021:

 

Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginhallitukselle laadittava raportti sisältää koko kaupungin tuloslaskelman lisäksi raportin käyttötalouden toteumasta lautakunnittain toimintatuottojen, toimintakulujen ja toimintakatteen tasolla. Raportissa esitetään talousarvion toteutumisen lisäksi vertailu edelliseen vuoteen. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.

 

Ohessa on tammi-syyskuun talouden toteumaraportit, verotulojen kertymä, kuntaviuhka erikoissairaanhoidon käytöstä sekä henkilöstöpalveluiden koostama raportti henkilöstömääristä 30.9.2021.

Kaupungin uusi organisaatio astui voimaan elokuun alussa. Kuukausiraportit on esitetty elokuun raportoinnista alkaen uudella lautakuntarakenteella. Kaupunginhallituksen alaiset kokonaisuudet esitetään lautakuntaraportissa kaupunginhallituksen yhteenlasketun toteuman lisäksi.

 

Raision kaupungin tuloslaskelman toteutuminen syyskuu 2021

Tasaisen käytön mukainen elokuun toteuma olisi 75,0 %. Toteumaprosentit esitetään liitteenä olevissa raporteissa.

 

Toimintakate

Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli syyskuussa noin -100,3 miljoonaa euroa ja se toteutui noin 1,7 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Toteumaprosentti oli 73,8 %.

Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat laskennallista talousarviota paremmin sosiaali- ja terveyslautakuntaa lukuun ottamatta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta kulujen toteuma on ollut merkittävästi arvioitua suurempaa perhepalveluissa, vammaispalveluissa, suun terveydenhuollossa ja vastaanottopalveluissa. Vastaanottopalveluissa lisäkustannuksia on aiheutunut pitkittyneen koronapandemian vuoksi mm. hoitotyön, koronajäljityksen, näytteenottojen ja rokotusten osalta.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan osalta on tehty syyskuussa tehtyyn arvioon perustuen talousarviomuutos Kv 1.11.2021 § 168), minkä johdosta loppuvuoden osalta toteuma vastaa paremmin muutettua talousarviota.

Vapaa-aikalautakunnan talousarvioon on syyskuussa (Kv 6.9.2021 § 130) tehty tulojen osalta talousarviomuutos, koska Uintikeskus Ulpukka on ollut koronavirustilanteen vuoksi suljettuna 1.1.-2.5.2021, eikä alkuperäisen talousarvion tulostavoitetta arvioitu saavutettavan. Talousarviomuutoksen myötä vapaa-aikalautakunnan tammi-syyskuun toteuma on arvioitua parempi. Ulpukan toiminnan lisäksi korona on vaikuttanut myös kevään ja kesän ryhmäliikuntaan ja leireihin.

Muut lautakunnat eivät ole esittäneet nettoon vaikuttavia talousarviomuutoksia syys-lokakuun aikaisissa raportoinneissa.

Koko kaupungin toimintatuottojen toteuma oli syyskuussa 32,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 3,0 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin ja noin 2,5 miljoonaa euroa paremmin kuin edellisvuonna. Tulojen hyvään toteumaan ovat vaikuttaneet mm. luovutusvoitot maanmyynneistä sekä maaomaisuuden vuokratuotot. Vuokratuottojen lisäksi myös rakennuslupien määrä on kasvanut huomattavasti.

Koko kaupungin toimintakulujen toteuma oli syyskuussa noin -132,8 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 1,3 miljoonaa euroa talousarviota suurempina. Toimintakuluista henkilöstökulut olivat -56,9 miljoonaa euroa, ja ne toteutuivat talousarvion mukaisesti tai sen alle sivistyslautakuntaa lukuun ottamatta. Toinen iso kululaji, palvelujen ostot, toteutui -61,1 miljoonan euron suuruisena ylittäen laskennallisen talousarvion 1,7 miljoonalla eurolla. Palvelujen ostot ylittyivät sosiaali- ja terveyslautakunnan osalta noin 3,0 miljoonalla eurolla. Muiden lautakuntien osalta palvelujen ostot alittivat talousarvion.

Raision erikoissairaanhoidon käyttö suhteessa tasaerälaskutukseen oli tammi-syyskuussa -2,5 %.

 

Verotulot

Ansio- ja pääomatuloveroja tilitettiin syyskuussa Verohallinnon mukaan koko maan tasolla 2,2 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kumulatiivinen kasvu vuoden alusta on 4,9 prosenttia. Tuloveroeristä eniten kasvua oli palkoissa. Kasvua oli myös ennakkoveroissa ja jäännösveroissa. Tilitettävää määrää vähensivät edellisestä vuodesta verovuoden 2020 veronpalautukset. Yhteisöverojen tilitykset ovat toteutuneet huomattavasti edellisvuotta paremmin. Myös kiinteistöverojen tilitykset ovat kasvaneet vuodesta 2020, kasvuprosentin ollessa 3,0 prosenttia.

Raision kaupungin verotulot toteutuivat tammi-syyskuussa noin 2,6 miljoonaa euroa laskennallista talousarviota paremmin. Yhteensä verotuloja kertyi noin 84,6 miljoonaa euroa. Kunnallisveroa kertyi noin 72,1 miljoonaa euroa ja yhteisöveroa noin 6,5 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron kertymä oli noin 6,0 miljoonaa euroa.

Raision koko vuoden verotulojen määrä alkuperäisessä talousarviossa 2021 on 106,9 miljoonaa euroa. Tämänhetkinen koko vuoden verotuloarvio aiemmin tehdyn talousarviomuutoksen jälkeen on 109,4 miljoonaa euroa.

Valtionosuudet

Valtionosuudet toteutuivat tammi-syyskuussa talousarvion mukaisesti, ollen syyskuun lopussa kokonaisuudessaan noin 26,5 miljoonaa euroa. Toteuma on noin 0,3 miljoonaa pienempi kuin vuoden 2020 syyskuussa.

Vuosikate ja tuloslaskelman toteutuminen

Vuosikate toteutui syyskuussa noin 4,3 miljoonaa euroa laskennallista vuosikatetta paremmin, josta merkittävin selittävä tekijä on verotulojen arvioitua positiivisempi toteutuminen. Syyskuun vuosikate oli 10,9 miljoonaa euroa, joka on noin 2,9 miljoonaa euroa vuoden 2020 syyskuun vuosikatetta parempi.

Vuosikatteeseen vaikuttavat rahoitustuotot tulevat koko vuoden osalta alittumaan osinkotuottojen arvioitua heikomman toteuman vuoksi, noin 150 tuhatta euroa. Lisäksi rahoituskulut toteutuvat arvioitua suurempina, noin 32 tuhatta euroa. Näin ollen rahoitustuottojen ja rahoituskulujen osalta tulee tehdä talousarviomuutos.

Poistot toteutuivat hieman laskennallista talousarviota pienempinä, ollen noin -5,6 miljoonaa euroa.

Tuloslaskelma toteutui kokonaisuudessaan syyskuussa noin 5,3 miljoonan euron suuruisena. Vuonna 2020 syyskuun tuloslaskelma toteutui 2,5 miljoonan euron suuruisena.

 

Investoinnit

Investointien kokonaismenot olivat tammi-syyskuussa noin -4,8 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa 41,1 %. Investointien nettomenot olivat -3,1 miljoonaa euroa.

 

 

Vuoden 2021 tulosennuste ja talousarviomuutokset tuloslaskelmaosaan

 

Vuoden 2021 alkuperäisessä talousarviossa tilikauden alijäämäksi arvioitiin -2,4 miljoonaa euroa. Muutettu talousarvio 2021 on syyskuun raportissa 1,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen. 

Vuoden 2021 tämänhetkinen tulosennuste on positiivinen. Vastaavien viranhaltijoiden arvioimien, lautakuntien viimeisimpien yhteenlaskettujen ennustetietojen mukaan toimintakate olisi toteutumassa noin 3 miljoonaa euroa muutettua talousarviota paremmin. Mikäli verotulot ja valtionosuudet toteutuvat lähellä arvioitua tasoa, vuoden 2021 tulos tulee toteutumaan noin miljoona euroa ylijäämäisenä. Raision, kuten muidenkin kuntien, tuloksen ennustamiseen sisältyy vielä riskejä muun muassa koronapandemiasta aiheutuvien mahdollisten vaikutusten ja lomapalkkavarauksen vaikutuksen osalta.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ennusteeseen vaikuttaa edelleen koronapandemia ja sen aiheuttamat lisäkustannukset ja mahdolliset avustukset. Sosiaali- ja terveyslautakunnan toteuma on viimeisimmän määrärahamuutoksen jälkeen talousarvion mukainen. Kaupunki on hakenut valtionavustusta covid-19 –kustannusten korvaamiseen. Mikäli kaupunki saa avustusta hakemuksen mukaisesti, tulosvaikutus on noin 2,1 - 2,4 miljoonaa euroa. 

Muut lautakunnat pääsevät tämän hetkisen arvion mukaan talousarviota positiivisempaan tulokseen.

Infralautakunnassa henkilöstökustannukset toteutuvat talousarviota pienempinä. Lupalautakunnassa palvelujen ostot ovat toteutumassa talousarviota alempana. Sivistyslautakunnassa henkilöstökulut ovat ylittämässä talousarvion, mutta palvelujen ostot toteutuvat merkittävästi talousarviota pienempinä. Myös maksutuotot ovat toteutumassa talousarviota paremmin. Vapaa-aikalautakunnan osalta henkilöstökulut alittavat talousarvion.

Kh, konsernin ja Kh, kaupunkikehityksen yhteenlaskettu kaupunginhallituksen toimintakate toteutuu tämänhetkisen ennusteen mukaan noin miljoona euroa muutettua talousarviota paremmin.  Toimintatuottojen osalta maanmyyntituotot sekä vuokratulot ovat toteutuneet vuoden 2021 aikana hyvin uusien rakennusprojektien myötä. Myös rakennusvalvonnan lupamaksut ovat kasvaneet. Toimintakuluissa on säästetty pääosin palvelujen ostoissa.

Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutumassa arvioitua paremmin. Sen sijaan rahoitustuottojen ja -kulujen osalta jäädään alle talousarvion. Rahoitustuotot tulevat alittumaan osinkotuottojen arvioitua heikomman toteuman vuoksi, noin 150 tuhatta euroa. Lisäksi rahoituskulut toteutuvat arvioitua suurempina, noin 32 tuhatta euroa. Näin ollen rahoitustuottojen ja rahoituskulujen osalta tulee tehdä tuloslaskelmaan määrärahamuutos seuraavasti:

Rahoitustuottojen vähennys:

6100.700000 Osinkotuotot ja osuuspääoman korot.Tuloslaskelmaosa -150 000 euroa

 

Rahoituskulujen lisäys:

6210.700000 Korkokulut lainoista ulkopuolisille.Tuloslaskelmaosa  20 000 euroa

6380.700000 Muut rahoituskulut.Tuloslaskelmaosa 12 000 euroa.

 

Muutos rahoitustuottojen- ja kulujen osalta on yhteensä -182 000 euroa.

 

Lainat 30.9.2021: Raision kaupungin lainamäärä oli syyskuun lopussa 50,4 miljoonaa euroa. Lainamäärän muutos vuoden 2020 lopusta on ollut -6,7 miljoonaa euroa (TP2020 57,1 miljoonaa euroa). Kuntatodistusten määrä syyskuun lopussa oli 13,4 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärän ei oleteta ylittävän vuoden 2020 tilinpäätöksen tasoa.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen syyskuu 2021 tiedokseen ja ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä talousarvion toteutumisen syyskuu 2021 tiedokseen

 

2)    valtuusto hyväksyy talousarviomuutokset vuoden 2021 talousarvion tuloslaskelmaosaan seuraavasti:

 

Rahoitustuottojen vähennys:

6100.700000 Osinkotuotot ja osuuspääoman

korot.Tuloslaskelmaosa -150 000 euroa

 

Rahoituskulujen lisäys:

6210.700000 Korkokulut lainoista ulkopuolisille.

Tuloslaskelmaosa  -20 000 euroa

6380.700000 Muut rahoituskulut.Tuloslaskelmaosa -12 000 euroa.

 

3)    hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat muutokset rahoituslaskelmaan.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Oheismateriaali

1

Toteumaraportit tammi-syyskuu 2021

 

2

Verotulojen toteuma syyskuu 2021

 

3

Kuntaviuhka tammi-syyskuu 2021

 

4

Henkilöstö 30.9.2021

 

5

Lautakunnissa käsitellyt talouden toteumat tammi-syyskuu 2021

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä talousarvion toteutumisen syyskuu 2021 tiedokseen

 

2)    valtuusto hyväksyy talousarviomuutokset vuoden 2021 talousarvion tuloslaskelmaosaan seuraavasti:

 

Rahoitustuottojen vähennys:

6100.700000 Osinkotuotot ja osuuspääoman

korot.Tuloslaskelmaosa -150 000 euroa

 

Rahoituskulujen lisäys:

6210.700000 Korkokulut lainoista ulkopuolisille.

Tuloslaskelmaosa  -20 000 euroa

6380.700000 Muut rahoituskulut.Tuloslaskelmaosa -12 000 euroa.

 

3)    hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat muutokset rahoituslaskelmaan.

 

Päätös                                           

Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Talouspalvelut

 

 

Sanna Häkli, Talouspalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa