Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 183

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kokousaikataulu kevät 2022

 

Kaupunginhallitus

§ 390

15.11.2021

 

 

Asianro 1172/00.02.02/2021

§ 183

Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokoukset, pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtäville asettaminen sekä kesätauko vuonna 2022

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 15.11.2021 390 §

 

Hallintojohtaja Suvi Posio:

 

Raision kaupungin hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Kaupunginhallituksen kokoukset aloitetaan pääsääntöisesti kello 15.00 kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tai sähköisinä etäkokouksina. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

 

Hallintosäännön 156 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Sekä kaupunginhallituksen että kaupunginvaltuuston esityslistat lähetetään ensisijaisesti sähköisesti kaupunginhallituksen päätettyä 11.6.2018 § 217 sähköisen kokousjärjestelmän käytön periaatteista ja sen käytön laajentamisesta.

 

Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirjan sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.

 

Kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla Raision kaupungin sähköpostiosoitteeseen ja puheenjohtaja ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen tunnistautumalla esim. verkkopankkitunnuksilla. Pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluttua kokouksesta ja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.

 

Pöytäkirjan tarkastavat kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, mikäli kaupunginhallitus ei jonkin asian osalta erikseen päätä, että kyseisen asian osalta pöytäkirja tarkastetaan heti.

 

---

 

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta.

 

Valtuuston kokoukset aloitetaan pääsääntöisesti kello 18.00 kaupunginvaltuuston istuntosalissa tai sähköisinä etäkokouksina. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjasta noudatetaan soveltuvin osin, mitä pöytäkirjasta hallintosäännön 2 luvussa määrätään. Valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.

 

Valtuuston kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti. Pöytäkirja lähetetään tarkastettavaksi puheenjohtajalle ja pöytäkirjantarkastajille sähköpostilla Raision kaupungin sähköpostiosoitteeseen ja puheenjohtaja ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat pöytäkirjan tämän jälkeen tunnistautumalla esim. verkkopankkitunnuksilla. Pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana torstaina ja asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä.

 

Kaupungin virastot suljetaan osittain tai lähes kokonaan kesätauon ajaksi 4.7.-31.7.2022 henkilökunnan vuosilomien vuoksi. Toimialojen tulee huolehtia tarpeellisten palvelujen tarjoamisesta sekä päivystysjärjestelyistä lomien aikana.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    kokoontua vuoden 2022 aikana pääsääntöisesti kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tai sähköisinä etäkokouksina liitteen mukaisina kokouspäivinä ja -aikoina

 

2)    hyväksyä kesätauon ajankohdaksi 4.7.-31.7.2022

 

3)    että kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa ensisijaisesti sähköisesti viikon kuluttua kokouksesta ja tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin

 

4)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee kaupunginhallituksen kokouspäivät vuodelle 2022 tiedokseen

 

5)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää liitteen mukaiset valtuuston kokouspäivät ja -ajat vuodelle 2022

 

6)    ehdottaa valtuustolle, että valtuuston kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti kokousta seuraavana torstaina ja tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin. 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä kaupunginhallituksen kokouksen varapäiväksi 17.1. ja muutettiin kaupunginhallituksen toukokuun alun kokouspäiväksi 10.5. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Va. tekninen johtaja Timo Oja saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 8.55.

 

 

Liitteet

1

Kokousaikataulu kevät 2022

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

1)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee kaupunginhallituksen kokouspäivät vuodelle 2022 tiedokseen

 

2)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää liitteen mukaiset valtuuston kokouspäivät ja -ajat vuodelle 2022

 

3)    ehdottaa valtuustolle, että valtuuston kokousten pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti kokousta seuraavana torstaina ja tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana arkipäivänä yllä esittelytekstissä huomioiduin poikkeuksin. 

 

Päätös                                           

Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi

 

Toimialat

 

 

Verkkosivut

 

 

Vuosi-ilmoitus

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa