Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 168

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 811/02.02.00/2020

§ 168

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarviomuutos vuoden 2021 talousarvioon

 

Päätöshistoria

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 19.10.2021 132 §

 

                                                          Talouspäällikkö Sami Koskikallio 14.10.2021:

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta käsitteli kokouksessaan 28.9.2021 § 114 toteutumaennustetta vuodelle 2021. Silloisen ennusteen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ulkoiset toimintakulut vuonna 2021 ovat noin 109.355.433 euroa ja ne ylittävät muutetun talousarvion noin 4.549.147 euroa. Lautakunnan ulkoiset toimintatuotot ennusteen mukaan ovat noin 27.433.994 euroa ja ne ylittävät muutetun talousarvion noin 744.017 euroa.

 

Päivitetty toteutumaennuste

 

Ennustetta on nyt tarkennettu muun muassa perhepalveluiden ja erikoissairaanhoidon sekä valtion maksamien koronakorvausten osalta. Kuten alkuperäinenkin ennuste, tämä päivitetty ennuste koskee koko lautakuntaa yhteensä eli koko yhteistoiminta-aluetta ilman kuntakohtaista erottelua.

 

Perhepalveluiden ennustetta on tarkennettu niin, että ennusteen mukaan perhepalveluiden kulut ylittävät muutetun talousarvion noin 2,96 milj. euroa.

 

Erikoissairaanhoidon maksuerä Raision osalta on vuoden viimeisen kolmen kuukauden osalta noin 403.560 euroa kuukaudessa alhaisempi kuin alkuperäinen tasaerälaskutus. Raision oma budjetti on tosin noin 1,3 milj. euroa alhaisempi kuin SHP:n esittämä budjetti. Tasaerälaskutus perustuu SHP:n esittämään budjettiin. Ruskon osalta mennään SHP:n esityksen mukaisesti.

 

Syyskuun tasaerälaskutuksen poikkeama on Raision osalta -2,5 % ja Ruskon osalta -0,7 %, elokuun luvut olivat Raision osalta -4,5 % ja Ruskon osalta -2,4 %. Näin ollen ollaan lähestymässä tasaerälaskutuksen uraa. Muutenkin erikoissairaanhoidon ennustaminen loppuvuotta kohti on haastavaa, joten tämän osalta ennuste voidaan pitää alkuperäisellä tasolla.

 

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta eräisiin julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemiasta vuonna 2021 aiheutuviin kustannuksiin tuli voimaan 11.10.2021. Alkuperäisessä ennusteessa ei ole huomioitu mitään valtionavustuksia koronatilanteen hoitamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

 

Asetuksessa on määritelty korvausten euromääräinen taso testauksen, jäljittämisen, rokottamisen ja hoidon kustannusten korvaamiselle sekä muut korvausten määräytymisen perusteet. Tänä vuonna haetaan korvauksia kustannuksiin, jotka ovat syntyneet ajalla tammikuu – elokuu 2021.

 

Valtionavustushaun käynnistyminen muuttaa ennustetta tulokertymän osalta edellyttäen, että sosiaali- ja terveystoimiala avustusten hakijana saa valtionavustukset omaan budjettiinsa.

 

Pelkästään testauksesta, jäljityksestä ja rokottamisesta haettavien valtionavustusten määrä on sosiaali- ja terveystoimialan osalta noin 2,1 milj. euroa.

 

Jos ennusteessa otetaan huomioon erikoissairaanhoidon tilanne, perhepalveluiden ennusteen tarkennus sekä valtionavustusten varovaisesti arvioitu määrä niin silloin sosiaali- ja terveystoimialan (eli koko lautakunta yhteensä) ennuste ulkoisten toimintakulujen ylitykseen on noin 6.159.942 euroa ja ennuste ulkoisten toimintatuottojen ylitykseen on noin 2.844.017 euroa.

 

Lisämäärärahaesitys vuodelle 2021

 

Näin ollen sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnalle esitetään seuraava lisämäärärahaesitys:

-       ulkoisten toimintakulujen osalta 6.160.000 euron määrärahojen lisäys sosiaali- ja terveystoimialalle eli koko lautakunnalle yhteensä,

-       ulkoisten toimintatuottojen osalta 2.844.000 euron määrärahojen lisäys sosiaali- ja terveystoimialalle eli koko lautakunnalle yhteensä.

 

Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnalle esitetään, että lautakunta valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan sekä talouspäällikön tekemään tarvittavat tekniset määrärahamuutokset sosiaali- ja terveystoimialan palvelualueiden välillä.

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää:

1.    hyväksyä ulkoisten toimintakulujen 6.160.000 euron lisämäärärahaesityksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle,

2.    hyväksyä ulkoisten toimintatuottojen 2.844.000 euron lisämäärärahaesityksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle sekä

3.    valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan sekä talouspäällikön tekemään tarvittavat tekniset määrärahamuutokset sosiaali- ja terveystoimialan palvelualueiden välillä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Kaupunginhallitus 26.10.2021 364 §

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle,

 

-       että valtuusto hyväksyy sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan esityksen ja hyväksyy, että talousarviota muutetaan niin, että sosiaali- ja terveyslautakunnan ulkoisiin toimintakuluihin lisätään 6.160.000 euroa ja ulkoisiin toimintatuottoihin lisätään 2.844.000 euroa. Muutosten nettovaikutus on -3.316.000 euroa.

-       että valtuusto hyväksyy 3.316.000 euron lisäyksen lainanottovaltuuteen sekä tarvittavat muutokset kaupungin tulos- ja rahoituslaskelmaan ja

-       valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan sekä talouspäällikön tekemään ja ilmoittamaan talouspalveluihin tarvittavat tekniset määrärahamuutokset kustannuspaikoille ja tileille.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14.47.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle,

 

-       että valtuusto hyväksyy sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan esityksen ja hyväksyy, että talousarviota muutetaan niin, että sosiaali- ja terveyslautakunnan ulkoisiin toimintakuluihin lisätään 6.160.000 euroa ja ulkoisiin toimintatuottoihin lisätään 2.844.000 euroa. Muutosten nettovaikutus on -3.316.000 euroa.

-       että valtuusto hyväksyy 3.316.000 euron lisäyksen lainanottovaltuuteen sekä tarvittavat muutokset kaupungin tulos- ja rahoituslaskelmaan ja

-       valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan sekä talouspäällikön tekemään ja ilmoittamaan talouspalveluihin tarvittavat tekniset määrärahamuutokset kustannuspaikoille ja tileille.

 

Päätös                                           

Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sami Koskikallio, Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Armi Peltonen, Talouspalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa