Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 175

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1131/00.01.02/2021

§ 175

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite ilmastosuunnitelman ottamisesta uudelleen tarkasteltavaksi

 

Valtuutettu Mika Koivisto jätti seuraavan aloitteen:

 

“Raision kaupunginvaltuusto päätti 24.5.2021 Raision kaupungin ilmastosuunnitelmasta ja päätöksessä todettiin, että kaupungin tavoitteena on vähentää päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990.

 

Asian käsittelyn aikana ei tuotu esiin päätöksestä syntyviä kustannuksia edes kompensaatiotoimista saati mitä ne olisivat. Joudutaanko maksamaan jotain ja paljonko, jos tavoitteeseen ei päästä?

 

Noin puolet Raision päästöistä lasketaan aiheutuvan kaupungin alueen liikennemääristä. Niistä ¾-osaa syntyy valtion teillä ja päästöt olivat lisääntyneet ennen koronaa 4 vuodessa 11 %. Suurissa kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa autokanta sähköistyy nopeimmin mutta raisiolaisen autokannan näköjään oletetaan sähköistyvän maan keskiarvon mukaan. Kaupunki ei ylipäätään voi käytännössä vähentää yksityisen liikenteen päästöjä.

 

80 prosentin tavoite päästövähennyksestä on perusteltu vain sillä, että muutkin ovat sen asettaneet. Vähennystoimiksi on valikoitunut "roskien lajittelua" ja muuta auttamattoman vähäistä. Tavoite on liian kunnianhimoinen.

 

Raision kaupunki päätyy kompensoimaan päästöjä, eli joudumme maksamaan siitä, ettemme voi toteuttaa muiden käsissä olevia asioita. Emme myöskään voi todeta edistymistämme päästömittareista. Se raha on pois tulevaisuuden palveluista. Rankaisemme velkojemme maksajia muiden tekemättömyyksistä.

 

Siksipä, kaikkien raisiolaisten parhaaksi:

 

Esitämme, että Raision kaupungin ilmastosuunnitelma otetaan uudelleen tarkasteltavaksi ja eri tavoitevaihtoehtojen kustannusvaikutukset selvitetään.

 

Lisäksi selvitetään eri tavoitetasojen realistinen saavutettavuus, jos ja kun liikenteen ja kaukolämmön päästöihin ei voida Raisiossa erikseen vaikuttaa vaan päästöjen lasku seuraa kansallista trendiä.

 

Myös kompensaatioiden merkitys ja kustannukset tulee selvittää ja kertoa täsmällisemmin.

 

Raisiossa 1.11.2021

Raision Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet:

 

Mika Koivisto                               Mikko Kangasoja

Mikko Tammelin                         Jyrki Heiskari

Evert Grönblom                          Pirita Efe

Heikki Suominen                        Tapio Soiniitty

Heikki Laine”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa