Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 170

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1058/10.00.01.05/2021

§ 170

Maankäyttösopimuksen ja kiinteistön luovutuskirjan hyväksyminen / 680-417-3-19

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 26.10.2021 367 §

 

Maankäyttöjohtaja Outi Pekkala 18.10.2021:

 

Kuloistenniitty 1 asemakaava ja asemakaavan muutos (Ak 6:34) on ollut ehdotuksena julkisesti nähtävänä 12.5. - 11.6.2021 välisen ajan. Asemakaavaehdotukseen sisältyy *** omistama kiinteistö 680-417-3-19 Sinimaa, jonka alueelle asemakaavaehdotuksessa on osoitettu asuinkerrostalon rakennuspaikka nykyisen olemassa olevan omakotitalon paikalle. Uutta rakennusoikeutta on kiinteistön alueelle osoitettu yhteensä 2150 k-m2. Koska maanomistaja saa asemakaavasta huomattavaa hyötyä, maanomistajan kanssa on neuvoteltu liitteenä oleva maankäyttösopimus ja kiinteistön luovutuskirja.

 

Maankäyttösopimuksessa sovitaan mm. sopimuskorvauksesta, sen suorittamisesta sekä alueiden luovuttamisesta puolin ja toisin. Sopimuksen mukaan maanomistaja osallistuu yhdyskuntarakentamisesta kaupungille aiheutuviin kustannuksiin sopimuskorvauksella, joka on 34 375 euroa ja jonka maanomistaja suorittaa kaupungille luovuttamalla kaavan mukaisia puisto-, katu- ja tonttialueita. Vastaavasti kaupunki luovuttaa maanomistajalle maa-alueen kaavan mukaisesta kerrostalotontista. Vaihdon välirahaa kaupunki saa 13.245,00 euroa.

 

Sopimus on laadittu vakiintuneen mallin mukaisesti.

 

Sopimus tulee allekirjoittaa ennen Kuloistenniitty 1 asemakaavan ja asemakaavan muutoksen (Ak 6:34) valtuustokäsittelyä.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus esittää laaditun maankäyttösopimuksen ja kiinteistön luovutuskirjan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

18

Maankäyttösopimus 680-417-3-19

 

19

Maankäyttösopimus 680-417-3-19 Liitekartta

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy laaditun maankäyttösopimuksen ja kiinteistön luovutuskirjan.

 

Päätös                                           

Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttö- ja asumispalvelut

 

 

Seija Achrén, Maankäyttö- ja asumispalvelut

 

 

Antti Siirava, Maankäyttö- ja asumispalvelut

 

 

Armi Peltonen, Talouspalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa