RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupalautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toteutuma 30.9.2021 |
|
Asianro 857/02.02.02/2021 |
§ 28
Lupalautakunnan käyttötalouden toteutuma 9/2021
Hallintopäällikkö Anne Rantala 18.10.2021:
Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).
Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Laskennallinen toteutuma syyskuun lopussa on 75 %.
Ympäristöpalvelut
Ympäristöpalvelujen toimintatuotot olivat 267.727 euroa (65,9 %) ja toimintakulut 526.924 euroa (60,4 %).
Rakennusvalvontapalvelut
Rakennusvalvontapalvelujen toimintatuotot olivat 314.794 euroa (105 %). Rakennusvalvontapalvelujen toimintatuotot ylittävät syyskuun lopussa talousarviossa arvioidut koko vuoden toimintatulot 17.294 eurolla. Toimintakulujen toteutuma oli 231.030 euroa (60,3 %).
Lupalautakunta yhteensä
Lupalautakunnan toimintatulojen toteutuma syyskuun lopussa oli 582.521 euroa (82,8 %) ja toimintamenojen 757.954 (60,4 %).
Oheismateriaali |
1 |
Toteutuma 30.9.2021 |
Päätösehdotus va. Kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila
Lupalautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman 30.9.2021 tietoonsa saatetuksi.
Päätös
Lupalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Kaupunginhallitus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |