Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 05.10.2021/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 993/12.00.00/2021

§ 19

Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelma

 

 

                                                          Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 27.9.2021:

 

Vaisaaren koulun korvaavan koulurakennuksen tarveselvitys hyväksyttiin valtuustossa 12.10.2020. Hankesuunnitelmaa on valmisteltu vuoden 2021 aikana. Hankesuunnitelman nykytila ja Vaisaaren koulurakennuksen korvaavan Tiedonpuiston koulun tilasuunnitelmat esiteltiin kaupunginhallitukselle, valtuustolle, infralautakunnalle ja sivistyslautakunnalle keskiviikkona 22.9.2021 iltaseminaarissa kiinteistöpäällikkö Ari Jalosen, Vaisaaren koulun rehtori Janne Ahlqvistin, konsulttiyhtiö ARK Takala Oy arkkitehti Juha Vesterin ja WSP Finland Oy yksikön päällikkö Johanna Tschokkisen toimesta.

 

Nykyisen koulurakennuksen peruskorjaustarve ja sisäilmatilanne ovat luoneet tarpeen uudisrakentamiselle. Palveluverkkoselvityksessä päätetty aluemalli ja ikärakennemalli 5-9 luokkien yhtenäiskouluista antoivat raamit suunnittelulle. Tilasuunnittelu aloitettiin WSP Finland Oy:n fasilitoiman osallistavan palvelumuotoiluprosessin avulla kartoittamalla nykytilojen toimivuutta ja mahdollisia puutteita, asettamalla tavoitteet tuleville tiloille ja luomalla visio ja tärkeimmät pedagogiset ja toiminnalliset tilaratkaisut tulevalle yhtenäiskoululle. Hankesuunnitteluvaiheessa täsmennetään hankkeen tavoitteet, selvitetään tilojen

toteutus- ja hankintatapa sekä tarkennetaan hankkeen kustannusarvio tilaohjelman perusteella. Hankesuunnitteluvaiheessa määritellään myös toiminnan ja palvelujen kehittämisestä aiheutuvat uudet tilantarpeet (tilaohjelma), tekniset ratkaisut, rakennuspaikka sekä tarkennettu toteuttamisajankohta.

 

 

Päätösehdotus                           Va. tekninen johtaja Timo Oja

 

Infralautakunta käy lähetekeskustelun Tiedonpuiston 5–9 koulun hankesuunnitelmasta.

 

 

Päätös                                            Infralautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Leena Laakso poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.31. Juha Vester poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.35.

 

Kokoustauko pidettiin klo 18.35-18.45.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa