RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 28.09.2021/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 922/00.01.01/2015 |
§ 119
Perhe- ja sosiaalipalveluiden palveluyksikköjen johtajien valinnat
Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Sami Salmivirta 20.9.2021:
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta on kokouksessaan 9.12.2020 § 187 päättänyt käynnistää perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelualueiden organisatorisen yhdistämisen. Uusi palvelualue on kirjattu myös Raision valtuuston kokouksessaan 24.5.2021 § 67 hyväksymään hallintosääntöön. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta on 16.6.2021 pykälässä 82 vahvistanut uuden perhe- ja sosiaalipalvelujen yksikköjaon.
Yhdistymistä on valmisteltu yhdessä palvelualueiden henkilöstön kanssa ja prosessin tukena on ollut ulkopuolinen konsultti. Lisäksi yhdistymisestä käydään yt-neuvottelua henkilöstöä edustavien järjestöjen kanssa. Yhdistymisprosessi ja yt-neuvottelu jatkuvat yhä. Prosessin etenemisen ja talousarviovalmistelun vuoksi on ollut tarkoituksenmukaista 16.6.2021 sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnassa hyväksyä uuden palvelualueen palveluyksikköjako. Mahdolliset henkilöstösiirrot eri tehtäviin toteutetaan kuulemisten jälkeen syksyn 2021 aikana. Henkilöstön siirrot on päätetty aloittaa palvelualueiden päälliköistä ja tämän jälkeen siirrytään mahdollisiin henkilöstön siirtoihin. Päätöstä päälliköiden valinnoista on valmisteltu tutustumalla perhepalveluiden ja aikuissosiaalityön toimintaan, käymällä laajasti keskusteluja henkilöstön sekä nykyisten esihenkilöiden kanssa sekä järjestämällä kuulemistilaisuudet päälliköiksi ehdotettujen henkilöiden kanssa.
Päälliköiden valinnoissa painottuvat motivaatio ja halu toimia esimiehenä, kyky itsensä jatkuvaan kehittämiseen, taito oman esimiestyönsä ja työyhteisön kehittämiseen, kokonaisuuksien hahmottaminen, myönteinen tavoitteellisuus, muutoksen ja onnistumisen mahdollistaminen, yhteistyön ja yhteisöllisyyden rakentaminen, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja läsnäolo.
Perhe-ja sosiaalipalveluiden johtaja esittää seuraavaa palveluyksikköjohtajien määräämistä:
Lastensuojelun päälliköksi määrätään VTM, KTM Pia Hautala
Perhe- ja aikuissosiaalityön päälliköksi määrätään VTM Leena Lahti
Ennakoivan ja varhaisen tuen sekä päivystyksen päälliköksi VTM Hannele Elo-Kuru
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta päättää määrätä Pia Hautalan lastensuojelun päälliköksi, Leena Lahden perhe- ja aikuissosiaalityön päälliköksi ja Hannele Elo-Kurun ennakoivan ja varhaisen tuen sekä päivystyksen päälliköksi.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Nimetyt |
|
|
Sami Salmivirta, Perhe- ja sosiaalipalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |