Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 142

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 923/10.03.01.00/2021

§ 142

Valtuutettu Eveliina Tyyskäsen ym. valtuutettujen aloite Kirkonrakentajat Killi ja Nalli -veistoksen valaisemisesta

 

Valtuutettu Eveliina Tyyskänen jätti seuraavan aloitteen:

 

”Killin ja Nallin patsas on koristanut kaupunkiamme jo vuodesta 1983. Kuvanveistäjä Harry Kivijärven massiivinen punagraniittiveistos Kirkonrakentajat Killi ja Nalli sijaitsee Raision kaupungintalon ja kirkon välisellä puistoalueella. Veistos liittyy vanhaan raisiolaiseen tarinaan, jonka mukaan Raision kirkon rakensivat jättiläiset Killi ja Nalli.

 

Pimeään aikaan patsas ei kuitenkaan ohikulkijoille näy. Jotta veistos saisi arvoisensa huomion myös pimeään aikaan, ehdotan, että teos valaistaan teokselle sopivalla valaistuksella. Hyvin toteutettuna valaistus korostaa teoksen piirteitä ja teemaa. Valaistuksessa huomioidaan valaistuksen häikäisemättömyys liikenteelle sekä valaistuksen ekologisuus.

 

Raisiossa 6.9.2021

 

Eveliinä Tyyskänen                    Emma Lindqvist

Aarre Lehtonen                           Juha Jormanainen

Anneli Kivijärvi                             Ari Korhonen

Jarmo Rosama Niko Dahlgren

Janne Laulumaa                          Heikki Laine

Juha Hellstén  Kimmo Kosonen

Annika Ojala                                 Jari Pulkkinen

 

 

                                                         

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa