RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Terveysvalvontajaosto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 867/00.02.02/2021 |
§ 36
Terveysvalvontajaoston esittelijä
Terveystarkastaja Kirsi Puola 23.8.2021:
Raision kaupungin hallintosäännön 31 §:n mukaan terveysvalvontajaosto valitsee esittelijän ja hänen sijaisensa. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisensa. Terveystarkastaja Kirsi Puola toimii ympäristöterveydenhuollon vastuuhenkilönä ja hän on toiminut jaoston esittelijänä. Puolan ollessa estynyt tai poissa, ympäristöpäällikkö on esitellyt asiat jaostolle.
Päätösehdotus Puheenjohtaja Niina Puoskari
Terveysvalvontajaosto päättää, että jaoston esittelijänä toimii terveystarkastaja Kirsi Puola ja esittelijän sijaisena toimii ympäristöpäällikkö.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.
Päätös
Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisäksi päätettiin, että tämä asia tulee voimaan heti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |