Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

§ 210

21.6.2021

 

 

Asianro 686/00.00.01/2021

§ 110

Infralautakunnan jäsenten vaali

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 21.6.2021 210 §

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin on säädetty kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä. Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole myöskään vaalikelpoinen lautakuntaan. Lisäksi sovelletaan kuntalain 74 §:ää, jossa rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan seuraavasti:

 

Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)    asianomaisen lautakunnan tai valiokunnanalainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2)    henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,

3)    henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.

 

Hallintosäännön 10 §:n mukaisesti infralautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Lautakunnan puheenjohtajan tulee olla kaupunginvaltuutettu tai varavaltuutettu. Lautakunnassa on kaksi varapuheenjohtajaa.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1.    valtuusto valitsee infralautakuntaan yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi

 

2.    valtuusto valitsee infralautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

1.    valtuusto valitsee infralautakuntaan yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi

 

2.    valtuusto valitsee infralautakunnan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.

 

Päätös                                           

1. Valtuusto päätti yksimielisesti valita infralautakunnan jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi valtuuston toimikaudeksi seuraavat henkilöt:

 

jäsen Janne Aso

  varajäsen Jussi Piitulainen

jäsen Satu Arsalo

  varajäsen Satu Oja

jäsen Niko Dahlgren

  varajäsen Kalle Hellberg

jäsen Satu Rantanen

  varajäsen Tuula Muukkonen

jäsen Jarkko Aaltonen

  varajäsen Reino Louhi

jäsen Pirita Haapsaari

  varajäsen Eila Karsikas

jäsen Venla Käyhkö

  varajäsen Jan Stenlund

jäsen Sari Suominen

  varajäsen Leena Rihko

jäsen Kalle Myllymäki

  varajäsen Eero Vainio

 

2. Valtuusto päätti yksimielisesti valita infralautakunnan puheenjohtajaksi Janne Ason, I varapuheenjohtajaksi Niko Dahlgrenin ja II varapuheenjohtajaksi Jarkko Aaltosen.

 

 

 

Tiedoksi

 

valitut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa