Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 273/11.03.02/2021

§ 56

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle ympäristölautakunnan päätöksestä tehtyyn valitukseen / epäsiistien kiinteistöjen siivoaminen

 

 

                                                      Ympäristötarkastaja Tuija Lojander 9.6.2021:

 

Asia

 

Lausunto asiassa 20588/03.04.04.04.19/2021

 

Lausunnon antaja

 

Raision ympäristölautakunta

 

Valittaja

 

Roskaaja

 

Valittajan vaatimukset

 

Valittaja vaatii, että hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaisen ympäristölautakunnan päätöksen kokonaisuudessaan ja velvoittaa Raision kaupungin korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä lukien, kun on kulunut kuukausi tuomion antopäivästä.

 

Valittaja on todennut vaatimustensa perusteluissa mm. että kaikki alueella oleva omaisuus on osittain liiketoiminnan käytössä ja osittain varastoituna vastaista käyttöä silmälläpitäen. Valittajan mukaan autot eivät ole romua. Perusteluina on mainittu autojen ja laitteiden myyntihintoja.

 

Turun hallinto-oikeudelle lausunto on toimitettava 2.7.2021 mennessä.

 

Lausuntopyyntö ja valitusasiakirjat ovat oheismateriaalina.

 

 

Oheismateriaali

3

Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö ja valitusasiakirjat

 

 

Päätösehdotus                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta antaa seuraavan lausunnon Turun hallinto-oikeudelle:

 

Valittajalle on vuodesta 2017 lähtien annettu siivouskehotuksia roskaantuneiden kiinteistöjen siivoamiseksi. Ympäristölautakunta teki 8.5.2019 kiinteistöillä 1:698, 1:701, 1:673 ja 1:700 ympäristökatselmuksen. Katselmuksessa todettiin, että kiinteistöt ovat epäsiistejä. Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 13.6.2019, § 47 siivous- ja kunnostuskehotuksen lähettämisestä. Ympäristölautakunta varasi roskaajalle mahdollisuuden kirjallisen selityksen antamiseen. Valittaja ei toimittanut kirjallista selitystä. Ympäristösihteeri ja rakennustarkastaja tekivät 4.2.2020 tarkastuskäynnin kiinteistöillä. Tarkastuskäynnin perusteella kiinteistöt olivat yleisilmeeltään epäsiistejä ja tavaraa oli paljon. Roskaaja ei ollut noudattanut siivouskehotusta. Roskaajalle on ennen velvoitteen määräämistä ja uhkasakon asettamista varattu tilaisuus 8.2.2021 mennessä lausua mielipide asiasta sekä antaa selitys asioista, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Selitystä tai mielipidettä ei ole toimitettu.

 

Ympäristölautakunta on 18.3.2021, 28 § määrännyt roskaajan poistamaan kiinteistöltä 1:698 rypsiöljysäiliön sisältöineen sekä kiinteistöiltä 1:701, 1:700 ja 1:673 kaikki jätteeksi tai vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat tavarat ja aineet ja toimittaa ne todisteellisesti joko jäteasemille hyödynnettäväksi tai muualle asianomaiset luvat omaavalle vastaanottajalle edelleen käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi. Kiinteistöt ovat jätelain 72 § perusteella roskaantuneita ja jätelain 73 §:n mukaisesti roskaajan on siivottava roskaantunut alue.

 

Valittaja ei omista kiinteistöjä 1:698, 1:701, 1:673 ja 1:700, joita ympäristölautakunnan hallintopakon asettamispäätös koskee. Kiinteistöjen 1:673 ja 1:700 omistajan ilmoituksen mukaan valittajalla ei ole voimassa olevaa vuokrasopimusta tai muuta hallintasopimusta kiinteistöille 1:673 ja 1:700. Valtaosa jätteeksi luokiteltavista tavaroista sijaitsee kiinteistöillä 1:673 ja 1:700. Kiinteistöillä 1:673 ja 1:700 on erilaista jätteeksi luokiteltavaa tavaraa kuten romuautoja, työkoneita, tynnyreitä, säiliöitä, tiiliä, betonirenkaita, puu- ja metallijätettä ja autonrenkaita.

 

Valituksen liitteessä mainittu käsittelypaikka valittajan kuorma-autoille on yritys, jolla ei ole ympäristölupaa autopurkamotoiminnalle.

 

Valituksessa ei ole tuotu esiin mitään uutta, mikä vaikuttaisi asiaan.

 

Lautakunta esittää Turun hallinto-oikeudelle, että valitus hylätään ja lautakunnan päätös pidetään voimassa. Valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimukset tulee hylätä perusteettomina ja valittaja tulee velvoittaa vastaamaan itse kuluistaan.

 

Lautakunta toimittaa valitusasiakirjat, lausuntonsa niistä ja muut asiakirjat Turun hallinto-oikeudelle.

 

Lisätietoja tarvittaessa antaa ympäristötarkastaja Tuija Lojander, tuija.lojander(at)raisio.fi, p. 040 521 5342.


 

 

 

Päätös                                         

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Turun hallinto-oikeus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa