Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 669/12.04.02/2021

§ 94

Valtuutettu Jarmo Rosaman ym. valtuutettujen aloite koskien aikuisten kuntoiluvälineiden sijoittamista leikkipuistojen yhteyteen

 

 

Valtuutettu Jarmo Rosama jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raisiossa on eri puolilla kaupunkia leikkipuistoja lapsille. Leikkipuistoissa lasten lisäksi aikaa viettävät lasten vanhemmat tai isovanhemmat.

 

Aikuisille, jotka ovat lasten huoltajina näissä leikkipuistoissa, on yleensä varattu vain penkki, josta voi seurata ja valvoa lasten toimintaa leikkipuistossa.

 

Leikkipuistoihin on kuitenkin esim. Naantalissa ja Turussa rakennettu aikuisille tarkoitettuja kuntovälineitä. Nämä on yleensä asetettu sellaisiin paikkoihin, ettei niistä ole haittaa lapsille, ja että niistä on hyvä näköyhteys leikkiviin lapsiin.

 

Ehdotan, että kokeiluna johonkin puistoon esim. Kallasiin lisätään 2-3 laitetta aikuisia varten. Edellytyksenä tälle tietysti on, että aikuisille tarkoitetut kuntoilulaitteet täyttävät lasten leikkikentille asetut turvallisuusvaatimukset. Näin lasten mukana olevilla aikuisilla on mahdollisuus hoitaa omaa lihaskuntoaan käyttämällä leikkipuistojen yhteyteen rakennettuja kuntoiluvälineitä samalla, kun lapset leikkivät puistossa.

 

Kallasten leikkipuisto on hyvä paikka kokeiluun. Siellä on tilaa laittaa muutama kuntoilulaite puiston aidan viereen.

 

Raisiossa 7.6.2021

Jarmo Rosama

 

Aki-Petteri Löfgren                    Janne Laulumaa

Jari Pulkkinen Saila Rintee

Sari Suominen Seija Sorsavirta

Niina Äikäs                                    Maria Virko

Tapio Soiniitty Emma Lindqvist

Tuija Hyytiä                                   Helena Sukari

Sari Packalén  Sirpa Ek

Elisa Vuorinen Vesa Parantainen”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa