Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 183

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 732/01.02.01/2016

§ 183

Puhelinetu

 

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Kaupunginhallitus päätti puhelinedun tarjoamisesta viranhaltijoille kokouksessaan 22.8.2016 § 236. Puhelinetu rajattiin niille viranhaltijoille, joiden tavoitettavuus katsottiin tärkeäksi virka-ajan ulkopuolellakin. Pääsääntöisesti kyse oli johtoryhmätyöskentelyyn osallistuvista viranhaltijoista. Tämän jälkeen kaupungin palvelukseen on tullut viranhaltijoita, jotka ovat vastaavassa asemassa ja toisaalta joitakin virkoja ei ole enää täytetty. Tämän johdosta on perusteltua tarkistaa päätöstä.  

 

Verottaja on tulkinnut puhelinedun syntymistä niin, että työtehtäviä varten hankitusta puhelimesta ja sen kustannuksista ei synny verotettavaa luontoisetua. Myöskään työpaikalla tai työmatkalla soitetuista tavanomaisista yksityispuheluista ei synny luontoisetua. Tällaisia tavanomaisia puheluja on esimerkiksi yhteydenpito kotiin. Sen sijaan, jos työnantaja maksaa laajemmin työntekijän yksityispuheluja, syntyy tästä työntekijälle verollinen luontoisetu. Luontoisedun piiriin katsotaan kuuluvan puhelinviestit, tekstiviestit ja multimediaviestit. Puhelimella maksetut laskut eivät sen sijaan kuulu luontoisedun piiriin.

 

Puhelimen luontoisedun arvo on tällä hetkellä 20 € kuukaudessa, joka lisätään työntekijän tuloksi ja hän maksaa tästä oman veroprosenttinsa mukaan veroa. Työnantajalle kustannuksia muodostuu palkansivukuluista, jotka tällä hetkellä ovat 4,30 € kuukaudessa. Lisäksi työnantajalle muodostuu kustannuksia työntekijän soittamista yksityispuheluista.

 

Koska luontoisedusta aiheutuu myös kustannuksia henkilölle, jolle se osoitetaan nykyisiltä viranhaltijoilta ja työntekijöiltä, on syytä varmistaa, että he suostuvat ottamaan edun vastaan. Uusilla viranhaltijoilla ja työntekijöillä etu voi olla työsuhteen ehtoihin liittyvä.  

 

Keskusten johtajien kanssa on koottu oheisen liitteen mukaisen yhteenvedon henkilöistä, joille puhelinetu tulisi osoittaa.

 

 

Liitteet

2

Luettelo viranhaltijoista, joille tarjotaan puhelinetu

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää, että Raision kaupunki myöntää puhelinedun liitteessä mainituille henkilöille. Edun kustannukset suoritetaan palkan sivukulujen osalta työntekijän tai viranhaltijan palkkakustannusten kustannuspaikalta ja puheluiden osalta vastaavasti kuin henkilön virkapuheluiden osalta. Puhelinlaskujen hyväksyjien tulee seurata laskujen suuruutta ja puuttua tarvittaessa luontoisetupuhelimen käyttöön.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Asianosaiset

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa