Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 615/12.00.00/2021

§ 72

Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien lapsivaikutusten säännöllistä arviointia ja raportointia Raisiossa

 

 

                                                          Valtuutettu Emma Lindqvist jätti seuraavan aloitteen:

 

”YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että kunnat selvittävät ja ottavat huomioon lapsen edun kaikissa lapsia koskevissa toimissa ja päätöksissä. Kuntatasolla lapsivaikutusten arviointi ja arvioinnin raportointi on tärkeää jo senkin takia, että päättäjät saavat tarpeeksi tietoa päätöksenteon tueksi.

 

Esitän, että Raision kaupunki alkaa toteuttaa säännöllisesti lapsivaikutusten arviointia sellaisissa asioissa, jotka vaikuttavat laajasti lasten ja nuorten elämään ja hyvinvointiin.

 

Arvioinnin tekemisestä ohjeistetaan ja koulutetaan henkilöstöä, ja tehdyistä arvioinneista raportoidaan nuorisovaltuustolle ja kaupunginhallitukselle säännöllisin väliajoin. Tehdyistä arvioinneista viestitään kuntalaisille kaupungin kotisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja mediatiedottein.

 

Raisiossa 24.5.2021

 

Emma Lindqvist

ja Raision Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

 

Aarre Lehtonen                          Pekka Närhinen

Juha Jormanainen                      Eija Nurmi

Sari Suominen                             Annika Ollila

Sari Packalén                               Tanja Parkko

Niina Äikäs                                    Jukka A. Rantala

Maria Virko                                   Hannele Lehto-Laurila

Kimmo Kosonen                         Pekka Heikkilä

Helena Sukari                               Vesa Parantainen”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa