RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 19.05.2021/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus_2020.pdf |
|
Asianro 253/00.03.01/2021 |
§ 44
Sivistyslautakunnan lausunto arviointikertomuksesta vuodelta 2020
Sivistysjohtaja Leena Laakso 7.5.2021:
Tarkastuslautakunta antoi 4.5.2021 arviointikertomuksensa vuodelta 2020. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten. Ennen lausuntonsa antamista kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta ja konsernihallinnolta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksen kokouksessa 31.5.2021.
Sivistyslautakunta toteaa lausunnossaan seuraavaa:
Tarkastuslautakunnan laatima raportti vuodesta 2020 on sivistyslautakuntaa koskevilta osilta selkeä ja siinä on kerrottu vuonna 2020 tapahtuneet keskeiset toiminnot ja niihin vaikuttaneet muutokset.
Oheismateriaali |
2 |
Arviointikertomus_2020.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta päättää antaa yllä mainitun lausunnon arviointikertomuksesta vuodelta 2020.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |