Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 146

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 466/00.04.02/2021

§ 146

Lausunto sitoutumisesta maakunnan ilmastotiekartan tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamiseen

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 6.5.2021:

 

Varsinais-Suomen ilmastotiekartta on valmistunut ja siinä esitetään priorisoidut muutostavoitteet ja tarvittavat konkreettiset toimenpiteet energia-, liikenne- ja maataloussektoreiden osalta. Ilmastotiekartta, yhdessä valtakunnallisten toimenpiteiden kanssa, mahdollistaa hiilineutraaliuden saavuttamisen Varsinais-Suomessa vuoteen 2035 mennessä. Maakuntahallitus hyväksyi ilmastotiekartan kokouksessaan 25.1.2021.

 

Tiekartta tarkistetaan ja sen toteutumista seurataan vuosittain. Vuoden 2021 aikana tarkastellaan uusina teemoina yhdyskuntarakennetta ja rakentamista sekä maankäyttöä, hiilinieluja ja hiilen sidontaa. Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (Canemure) -hanke tukee toteutusta ja tarjoaa vuosittain päästölaskelma- ja seurantatietoa kaikkien toimijoiden käyttöön.

 

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen on kaikkien vastuulla ja jokaisella kunnalla, yrityksellä, yhteisöllä ja yksilöllä on roolinsa ja mahdollisuutensa toimenpiteiden toteuttamisessa Tällä lausuntopyynnöllä selvitetään kuntien näkemyksiä ja tavoitteita ilmastotyössä sekä kannustetaan kuntia sitoutumaan maakunnan yhteisen ilmastotiekartan tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamiseen. Lausuntoa on pyydetty 31.5.2021 mennessä.

 

Kuntia pyydetään esittämään nykyisten päätettyjen sitoutumisten ja tavoitteiden perusteella kyselyyn. Kyselyssä kysytään seuraavia asioita:

- Mitkä ovat kuntanne ilmastotavoitteet ja missä ne on ilmaistu?

- Mihin maakunnan ilmastotiekartassa esitettyihin toimenpiteisiin näette, että kuntanne pystyy antamaan oman panoksen, joko aktivoimalla ja osallistamalla kuntalaisia, kuntanne yrityksiä ja yhteisöjä tai tekemällä kunnassa konkreettisia toimia asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi?

- Mitä tukea tai yhteistyötä toivotte saavanne ilmastotyöhön ja toimenpiteiden toteuttamisen parantamiseksi entisestään?

- Sujuvan ja toimivan yhteistyön varmistamiseksi, pyydämme teitä nimeämään kunnastanne yhteyshenkilön tai yhteyshenkilöitä, joiden kautta voimme välittää ja pyytää tietoa ilmastoasioihin liittyen tiekartan laadukkaan seurannan varmistamiseksi.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus antaa seuraavan lausunnon:

 

Raision kaupunki sitoutuu omien mahdollisuuksiensa mukaisesti toteuttamaan maakunnan ilmastotiekartan tavoitteita ja toimenpiteitä. Kaupunginhallitus nimeää yhteyshenkilöksi ympäristöpäällikön.

 

Kaupunginhallitus valtuuttaa keskukset vastaamaan oman toimintansa osalta Varsinais-Suomen liiton kyselyyn.

 

Päätös                                           

Jonni Moislahti ehdotti Veijo Mikolan ja Helena Sukarin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että lautakunnilta pyydetään lausunnot ja lausunnot tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa