Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 155

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Arviointikertomus 2020

 

Asianro 253/00.03.01/2021

§ 155

Kaupunginhallituksen lausuntopyyntö konsernihallinnolle ja lautakunnille tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2020

 

 

                                                          Kaupunginjohtaja Eero Vainio:

 

Tarkastuslautakunta antoi arviointikertomuksensa vuodelta 2020 tiistaina 4.5.2021. Tarkastuslautakunta pyytää, että arviointikertomus saatetaan valtuuston tietoon ja kaupunginhallitus antaa siitä lausuntonsa valtuustokäsittelyä varten.

 

Ennen lausuntonsa antamista valtuustolle kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta ja konsernihallinnolta lausunnot aina kyseistä lautakuntaa koskevin osin.

 

 

Oheismateriaali

17

Arviointikertomus 2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää pyytää yllä mainitut lausunnot lautakunnilta ja konsernihallinnolta siten, että ne käsitellään kaupunginhallituksessa 31.5.2021 yhdessä lopullisen kaupunginhallituksen lausunnon kanssa.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Lautakunnat ja konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa