Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 30

1.2.2021

Kaupunginhallitus

§ 53

15.2.2021

Kaupunginhallitus

§ 74

8.3.2021

Kaupunginhallitus

§ 92

29.3.2021

 

 

Asianro 871/00.00.00.00/2020

§ 136

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2021 kuntavaaleja varten

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 1.2.2021 30 §

 

Kaupunginlakimies Sari Vahtera ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Päivi Nieminen 12.1.2021:

 

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 18.4.2021. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 7.–13.4.2021.

 

Vaalilain 15 §:

 

”Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

 

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1)    kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2)    laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.”

 

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijat kuten myös ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat.

 

Vaalilautakuntia on Raisiossa neljä. Käytännössä vaalilautakunnan jäsenet huolehtivat varsinaisena vaalipäivänä 18.4.2021 äänestyksen sujumisesta äänestysalueella sekä alustavasta ääntenlaskennasta. Vaalilautakunnat kokoontuvat vaalipäivänä varajäsenineen.

 

Covid-19 pandemian leviämisen ehkäisemiseksi sekä ennakko- että varsinaisen äänestyspäivän äänestyspaikoilla tullaan noudattamaan viranomaisohjeita mm. huolehtimalla riittävistä turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Oikeusministeriön ohjeen mukaan kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestäminen on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät siltä. Yhtä lailla on huolehdittava vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.

 

Vaalilautakuntaan ja –toimikuntaan valittaville jäsenille ja varajäsenille järjestettävään koulutukseen osallistuminen on tärkeä ja koronatilanteesta johtuen kaikille välttämätön. Koulutukset järjestetään viikolla 12.

 

Oikeusministeriön ohjeen mukaan vaalilautakunnan ja -toimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen. Vaalitoimikunta suorittaa laitosäänestykset, joten siihen kuuluvilla jäsenillä pitää olla mahdollisuus toimia virka-aikana.

 

Jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Ensisijaisesti jokaisella ryhmällä tulisi olla toimielimessä varsinainen jäsen. (KHO 2017:118). Keskusvaalilautakunnan sihteeri on ollut yhteydessä edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneisiin ryhmiin, joilla ei ole valtuustossa jäsentä, ja tiedustellut heidän halukkuuttaan asettaa ehdokkaita vaalilautakuntiin tai vaalitoimikuntaan.

 

Kuntavaaleissa 2017 ehdokkaita asettanut Sitoutumattomien ryhmä on ilmoittanut Anne Hämäläisen vaalitoimielimiin.

 

Vaalikelpoisuus ja esteellisyyssäännökset

 

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan.

 

Vaalilain uudistuksen jälkeen vaalilautakunnasta ja vaalitoimikunnasta annetut kelpoisuus- ja esteellisyyssäännökset ovat tiukentuneet (VaaliL 15 §). Esteellisyyden aiheutumisperusteista tiedotetaan aktiivisesti, mutta esteellisyydestä ilmoittaminen on jäsenen omalla vastuulla.

 

Vaalilautakunta: Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

 

Vaalitoimikunta: Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole kelpoinen vaalitoimikuntaan.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin sekä vaalitoimitsijoihin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä (vaalilain 16 ja 17 §). Perusteluna on, että näiden vaaliviranomaisten tehtävät ja toiminta rinnastuvat tosiasialliseen hallintotoimintaan. Kaikkien vaaliviranomaisten toimintaa ohjaa kuitenkin vaalilain yleissäännös (9 a §), joka velvoittaa puolueettomaan toimintaan.

 

Saman henkilön valitsemiselle sekä vaalilautakuntaan että vaalitoimikuntaan ei ole estettä.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä on sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vuoden 2017 kuntavaaleissa asettivat ehdokkaita seuraavat äänestäjäryhmät:

 

Suomen Keskusta r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.

Vihreä liitto r.p.

Perussuomalaiset r.p.

Vasemmistoliitto r.p.

Raision sitoutumattomat r.y.

Kansallinen Kokoomus r.p.

Svenska folkpartiet i Finland r.p.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus valitsee Raision neljää äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrää niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten seuraavasti:                    

-       I Keskusta-pohjoinen 5 jäsentä ja 10 varajäsentä

-       II Itäinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       III Eteläinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       IV Läntinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

-       Vaalitoimikunta 3 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

 

Päätös                                            Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 

Kaupunginhallitus 15.2.2021 53 §

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus valitsee Raision neljää äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrää niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten seuraavasti:                    

-       I Keskusta-pohjoinen 5 jäsentä ja 10 varajäsentä

-       II Itäinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       III Eteläinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       IV Läntinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

-       Vaalitoimikunta 3 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus valitsi äänestysalueiden vaalilautakunnat seuraavasti:

 

I   Keskusta-pohjoinen äänestysalue

 

varsinaiset jäsenet

 

Tarja Jussila (KESK)

Riitta Nikkonen (KOK)

Norman Schiddel (PS)

Rauno Saari (SDP)

Jaana Soikkeli (VIHR)

 

Kaupunginhallitus nimesi puheenjohtajaksi Rauno Saaren ja varapuheenjohtajaksi Riitta Nikkosen.

 

varajäsenet

 

1.  Seija-Liisa Junkkala (KESK)

2.  Maarit Paloluoma (KOK

3.  Raimo Rosendahl (PS)

4.  Kristiina Linna (SDP)

5.  Jukka Tyyskänen (VAS)

6.  Anni Mäenpää (VIHR)

7.  Raimo Kumpula (KOK)

8.  Kiira Lasarov-Pernaja (VAS)

9.  Mirja Alho (SDP)

10. Seppo Savola (KOK)

 

II Itäinen äänestysalue

 

varsinaiset jäsenet

 

Marja Haikka (KESK)

Maritta Halonen (KOK)

Jouni Mäki (PS)

Sinikka Niitynperä (SDP)

Mikko Kotapalo (VAS)

 

Kaupunginhallitus nimesi puheenjohtajaksi Jouni Mäen ja varapuheenjohtajaksi Mikko Kotapalon.

 

varajäsenet

 

1. Marjatta Salonen (KESK)

2. Leena Miettinen (KOK)

3. Verneri Grönblom (PS)

4. Tuulia Suominen (SDP)

5. Marko Mäenpää (VIHR)

 

III Eteläinen

 

varsinaiset jäsenet

 

Leena Martikainen (KESK)

Kaija Honka (KOK)

Tiina Salminen (PS)

Martti Peräaho (SDP)

Patrik Engström (VIHR)

 

Kaupunginhallitus nimesi puheenjohtajaksi Kaija Hongan ja varapuheenjohtajaksi Martti Peräahon.

 

varajäsenet

 

1. Hannele Anttila (KESK)

2. Tuomas Salokangas (KOK)

3. Eetu Mäkelä (PS)

4. Paula Peräaho (SDP)

5. Irmeli Markkanen (VAS)

 

IV Läntinen äänestysalue

 

varsinaiset jäsenet

 

Olli Kauppila (KESK)

Anna-Leena Maunila (KOK)

Satu Råberg (PS)

Maria Virko (SDP)

Timo Ranki (VAS)

 

Kaupunginhallitus nimesi puheenjohtajaksi Olli Kauppilan ja varapuheenjohtajaksi Maria Virkon.

 

varajäsenet

 

1. Anne Hämäläinen (sit)

2. Matti Kinnanen (KD)

3. Santeri Lappalainen (PS)

4. Sirpa Ek (SDP)

5. Anniina Heikkilä (VIHR)

 

 

Vaalitoimikunta

 

varsinaiset jäsenet

 

Arja Louhisola (KESK)

Hannele Alanen (SDP)

Iisak Haavisto (PS)

 

Kaupunginhallitus nimesi vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi Arja Louhisolan ja varapuheenjohtajaksi Hannele Alasen.

 

varajäsenet

 

1. Birgit Kinnanen (KD)

2. Eija Nurmi (VAS)

3. Jari Laine (PS)

4. Marjukka Vilhonen (VIHR)

5. Tuomas Salokangas (KOK)

 

 

Kaupunginhallitus 8.3.2021 74 §

 

Kaupunginlakimies Sari Vahtera 2.3.2021:

 

Kaupunginhallitus asetti vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan vuoden 2021 kuntavaaleja varten kokouksessaan 15.2.2021 § 53.

 

Seuraavat henkilöt ovat ilmoittaneet esteestä osallistua vaalilautakunta- / vaalitoimikuntatyöskentelyyn:

 

-          I äänestysalueen (Keskusta-pohjoinen) vaalilautakuntaan valittu jäsen Tarja Jussila (KESK),

-          I äänestysalueen (Keskusta-pohjoinen) vaalilautakuntaan valittu 1. varajäsen Seija-Liisa Junkkala (KESK),

-          II äänestysalueen (Itäinen) vaalilautakuntaan valittu 1. varajäsen Marjatta Salonen (KESK),

-          III äänestysalueen (Eteläinen) vaalilautakuntaan valittu 3. varajäsen Eetu Mäkelä (PS),

-          IV äänestysalueen (Läntinen) vaalilautakuntaan valittu jäsen ja puheenjohtaja Olli Kauppila (KESK),

-          IV äänestysalueen (Läntinen) vaalilautakuntaan valittu 1. varajäsen Anne Hämäläinen (sit) ja

-          vaalitoimikuntaan valittu 1. varajäsen Birgit Kinnanen (KD)

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    myöntää eron Tarja Jussilalle I äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden jäsenen I äänestysalueen vaalilautakuntaan

2)    myöntää eron Seija-Liisa Junkkalalle I äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 1. varajäsenen I äänestysalueen vaalilautakuntaan

3)    myöntää eron Marjatta Saloselle II äänestysalueen vaalilautakunnan 1.  varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 1. varajäsenen II äänestysalueen vaalilautakuntaan

4)    myöntää eron Eetu Mäkelälle III äänestysalueen vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 3. varajäsenen III äänestysalueen vaalilautakuntaan

5)    myöntää eron Olli Kauppilalle IV äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan tehtävistä ja valita hänen tilalleen uuden jäsenen ja puheenjohtajan IV äänestysalueen vaalilautakuntaan

6)    myöntää eron Anne Hämäläiselle IV äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 1. varajäsenen IV äänestysalueen vaalilautakuntaan

7)    myöntää eron Birgit Kinnaselle vaalitoimikunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen uuden 1. varajäsenen vaalitoimikuntaan.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus päätti

 

1) myöntää eron Tarja Jussilalle I äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Eila Lindenin jäseneksi I äänestysalueen vaalilautakuntaan

 

2) myöntää eron Seija-Liisa Junkkalalle I äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Katri Venhon 1. varajäseneksi I äänestysalueen vaalilautakuntaan

 

3) myöntää eron Marjatta Saloselle II äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Hannele Anttilan 1. varajäseneksi II äänestysalueen vaalilautakuntaan. Samalla kaupunginhallitus päätti myöntää eron Hannele Anttilalle III äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Eino Väärän 1. varajäseneksi III äänestysalueen vaalilautakuntaan.

 

4) myöntää eron Eetu Mäkelälle III äänestysalueen vaalilautakunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Mia Alangon 3. varajäseneksi III äänestysalueen vaalilautakuntaan

 

5) myöntää eron Olli Kauppilalle IV äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan tehtävistä ja valita hänen tilalleen Seppo Naukkarisen jäseneksi IV äänestysalueen vaalilautakuntaan. Kaupunginhallitus nimesi IV äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajaksi Maria Virkon ja varapuheenjohtajaksi Anna-Leena Maunilan.

 

6) myöntää eron Anne Hämäläiselle IV äänestysalueen vaalilautakunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Elsa Leppälän 1. varajäseneksi IV äänestysalueen vaalilautakuntaan

 

7) myöntää eron Birgit Kinnaselle vaalitoimikunnan 1. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Hanna Laitisen 1. varajäseneksi vaalitoimikuntaan.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti myöntää eron Jari Laineelle vaalitoimikunnan 3. varajäsenen tehtävästä ja valita hänen tilalleen Jussi Rasmuksen 3. varajäseneksi vaalitoimikuntaan.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

Kaupunginhallitus 29.3.2021 92 §

 

                                                          Kaupunginlakimies Sari Vahtera 25.3.2021:

 

Eduskunnan hyväksyessä nyt käsittelyssä olevat lakimuutokset, kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 26.5.-8.6.2021.

 

Kaupunginhallituksen on asetettava vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta ns. uusille päiville. Nimettävien jäsenten ja varajäsenten kelpoisuudesta ja esteellisyydestä on selostettu yllä aiempien kokouskäsittelyiden esittelyteksteissä. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijat kuten myös ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat.

 

Vaalilautakuntia on Raisiossa neljä. Käytännössä vaalilautakunnan jäsenet huolehtivat varsinaisena vaalipäivänä 13.6.2021 äänestyksen sujumisesta äänestysalueella sekä alustavasta ääntenlaskennasta. Vaalilautakunnat kokoontuvat vaalipäivänä varajäsenineen.

 

Vaalilautakuntaan ja –toimikuntaan valittaville jäsenille ja varajäsenille järjestettävään koulutukseen osallistuminen on tärkeää ja koronatilanteesta johtuen kaikille välttämätöntä. Koulutukset järjestetään viikolla 18.

 

Oikeusministeriön ohjeen mukaan vaalilautakunnan ja -toimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen. Vaalitoimikunta suorittaa laitosäänestykset, joten siihen kuuluvilla jäsenillä pitää olla mahdollisuus toimia virka-aikana.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus valitsee Raision neljää äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrää niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten seuraavasti:

 

-       I Keskusta-pohjoinen 5 jäsentä ja 10 varajäsentä

-       II Itäinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       III Eteläinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       IV Läntinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

-       Vaalitoimikunta 3 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

 

Tämä päätös tulee voimaan ja kumoaa kaupunginhallituksen 15.2.2021 § 53 ja 8.3.2021 § 74 päätökset, mikäli eduskunta hyväksyy lakimuutokset, joilla kuntavaalit siirretään pidettäväksi 13.6.2021.

 

 

Päätös                                            Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 

Liitteet

5

Vaalilautakunnat ja -toimikunta 2021 (kh 26.4.2021)

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus valitsee Raision neljää äänestysaluetta varten vaalilautakuntiin sekä yhteen vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä määrää niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 18.4.2021 toimitettavia kuntavaaleja varten seuraavasti:

 

-       I Keskusta-pohjoinen 5 jäsentä ja 10 varajäsentä

-       II Itäinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       III Eteläinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

-       IV Läntinen 5 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

-       Vaalitoimikunta 3 jäsentä ja 5 varajäsentä

 

 

Tämä päätös tulee voimaan ja kumoaa kaupunginhallituksen 15.2.2021 § 53 ja 8.3.2021 § 74 päätökset. Eduskunta on hyväksynyt lakimuutokset, joilla kuntavaalit siirretään pidettäväksi 13.6.2021.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan lisäyksen päätösehdotukseen:

Kaupunginhallitus valtuuttaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan tarvittaessa nimeämään varajäseniä vaalilautakuntiin.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi lisäyksen yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus valitsi vuoden 2021 kuntavaaleja varten jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan sekä nimesi niihin puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat liitteen mukaisesti.

 

Tämä päätös kumoaa kaupunginhallituksen 15.2.2021 § 53 ja 8.3.2021 § 74 päätökset.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Asianosaiset

 

 

kaupunginlakimies

 

 

Päivi Nieminen, Konsernihallinto

 

 

Keskusvaalilautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa