Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 131

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 141/02.05.01/2020

§ 131

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden oikaisusta vuodelta 2020

 

 

                                                          Talousjohtaja Sanna Häkli 19.4.2021:

 

Valtiovarainministeriö on päätöksellään 31.3.2020 VN/27140/2020 ilmoittanut kunnan peruspalvelujen valtionosuuden oikaisusta vuodelta 2020.

 

Valtiovarainministeriö on 31.3.2021 kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 ja 52 §:n nojalla päättänyt oikaista vuonna 2020 myönnettyä kuntien peruspalveluiden valtionosuutta oikaistun koronavirustestausmäärän perusteella.

 

Päätöksen mukaiset oikaisut huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2021 huhtikuun maksuerästä alkaen.

 

Raision kaupungin osalta maksettava valtionosuuden oikaisu on 9 921 euroa, 0,4 eur/asukas.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 65 §:n 2 momentin nojalla tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

 

 

Oheismateriaali

9

Päätös kunnan peruspalveluiden valtionosuuden oikaisusta vuodelta 2020

 

10

Liite 1. Testausten määrän kautta myönnettävän valtionosuuden 2020 oikaisu

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedokseen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa