Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.02.2021/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 265/02.06.01/2021

§ 17

Ympäristölautakunnan tilinpäätös 2020

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 11.2.2021:

 

Ympäristölautakunnan tilinpäätös on oheismateriaalina. Tilinpäätös koostuu lautakunnan toimintakertomuksesta ja käyttötalouden toteutumasta.

 

Valtuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti ympäristölautakunnan talousarvion sitovuus on toimielimen tasolla. Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palveluiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).

 

Ympäristölautakunnan ulkoiset toimintatulot ovat 742 358 euroa (111,1 %). Toimintatulot ovat 74 278 euroa talousarviossa arvioitua suuremmat. Toimintamenojen toteutuma on 976 251 euroa (80,1 %). Toimintamenot alittivat 243 177 euroa talousarviossa arvioidut toimintamenot. Ympäristölautakunnan toimintakate on 186 161 euroa (34,30 %). Netto on 317 455 euroa talousarviossa arvioitua parempi. Näin ollen lautakunnan kokonaistulot, kokonaismenot ja netto täyttävät valtuuston talousarviossa asettaman sitovuustason.

 

 

Oheismateriaali

1

Ympäristölautakunnan tilinpäätös 2020

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila

 

Ympäristölautakunta esittää sitovien tavoitteiden ja määrärahojen toteutuman kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi. Ympäristölautakunta merkitsee käyttötalouden toteutuman tiedokseen.

 

 

Päätös                                           

Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa