Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 476/02.05.00/2020

§ 6

Tilankäyttö- ja salivuoromaksuja sekä palveluja koskevat muutokset
poikkeustilanteen aikana

                                                         

 

 

                                                          Talouspäällikkö Esa Ilanti 11.2.2021:

 

Taudin leviämisen kiihtyessä uudelleen syksyllä Lounais-Suomen Aluehallintovirasto on tartuntatautilain 58 § nojalla toistuvasti 24.8.2020 alkaen päättänyt kokoontumisrajoituksista kyseisen tartuntataudin ja sen leviämisen sekä siitä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Rajoitukset ja kielto koskivat 1.9.2020 alkaen yli 50 henkilön kokoontumisia. Tällä hetkellä (3.12.2020 alkaen) on voimassa yli 10 henkilön rajoitukset (voimassa 10.3.2021 asti, Aluehallintoviraston päätös 4.2.2021) jonka mukaan kaikki

sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty lukuun ottamatta sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

 

Kaupunginhallitus käsitteli 20.4.2020 § 110 ja 18.1.2021 § 8 vuokrahuojennuksia kaupungin tiloissa vuokralaisina toimiville yrityksille ja yhteisöille.

Vapaa-aikalautakunta käsitteli asiaa 21.4.2020 § 17.

 

Nämä Aluehallintoviraston ohjeistukset vaikuttavat toimintoihin seuraavasti:

 

Kirjasto 

         

Kirjasto on ollut rajoitetuin palveluin auki 3.12.2020 alkaen. Pikainen asiointi (max.15min) on mahdollista. Asiakkaat voivat palauttaa ja hakea varattua

aineistoa. Palveluaukioloajat pysyvät ennallaan, omatoimiaika ei ole rajoitusten aikana käytössä. Tietokoneiden käyttö ja tulostaminen on mahdollista

pika-asiointina (max.15 min), tietokoneita ei voi varata ennakkoon. Kirjaston tapahtumat ja ryhmäkäynnit on peruutettu tai ne toteutetaan etänä virtuaalisesti. 

 

Kulttuuri

 

Kulttuuripalvelujen kaikki tilaisuudet on peruttu ja Raision museo Harkon näyttely on siirretty (kaupungintalo on suljettu), nuorisosoittokunta on toiminut

koko ajan normaalisti.

 

Liikunta

 

Uintikeskus Ulpukka on ollut yleisöltä suljettuna 3.12.2020. alkaen. Alle

20-vuotiaiden toiminta, uimakoulut, seuratoiminta, sekä kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu voi jatkua. Sisäliikuntatilat on suljettu aikuisten yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnalta. Lasten ja nuorten (alle 20-v.) toiminta voi jatkua, ainoastaan ottelu- ja kilpailutoiminta tulee keskeyttää. Huippu-urheilutoiminta: maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoiminta sekä kansainväliselle huipulle tähtäävä yksilölajien harjoittelu- ja kilpailutoiminta voi jatkua.

 

Ohjatut liikuntapalvelut on suljettu 3.12.20. alkaen.

 

Ulkoliikuntapaikoille ja ulkoilureiteille on toimitettu valtakunnalliset ohjeet ryhmäkokoontumisia ja turvaetäisyyksiä koskien.

 

Ulpukan kahvion vuokrasopimuksessa on pykälä, jonka mukaan vuokraa ei peritä niiltä päiviltä, kun halli on kiinni.

 

Nuoriso

           

Nuorisotilat ovat avoinna ja toimintaa toteutetaan ryhmäkokoontumisen ja

turvaetäisyyksien ohjeita noudattaen.

 

Yksityistilaisuudet on toistaiseksi peruttu.

Nuorisopalveluilla ei ole taksoja koskevia muutoksia.

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikakunta päättää hyväksyä, että

 

-                           kaupungin omistamissa ja ylläpitämissä tiloissa voimassa olevalla salivuorolla sekä tilankäyttöhakemuksen perusteella myönnetyllä tilankäyttöoikeudella oleville yleishyödyllisille järjestöille ja muille yhdistyksille sekä vastaaville voittoa

tavoittelemattomille tapahtumajärjestäjille myönnetään huojennusta salivuoro- tai tilankäyttömaksuun viranomaismääräysten mukaisten kokoontumisrajoitusten ajalta 1.12.2020 -31.5.2021, paitsi jos toiminta palautuu normaaliksi ennen tätä.

 

 

Huojennuksen määrä on

 

-                           50% tavanomaisesta kuukausi- tai salimaksusta ajalta, jolloin yli 10 henkilön yleisö- ja vastaavat

tilaisuudet on kielletty viranomaismääräyksissä

eritellyin muin ehdoin,

 

-                           30 % tavanomaisesta kuukausi- tai salimaksusta ajalla, jolloin yli 20 henkilön yleisö- ja vastaavat

tilaisuudet on kielletty viranomaismääräyksissä eritellyin muin ehdoin,

 

-                           15 % tavanomaisesta kuukausi- tai salimaksusta ajalla, jolloin yli 50 henkilön yleisö- ja vastaavat

tilaisuudet on kielletty viranomaismääräyksissä eritellyin muin ehdoin.

 

-                           mikäli tilaa tai salivuoroa ei voida käyttää lainkaan viranomaismääräysten mukaisten kokoontumisrajoitusten aikana

1.12.2020 - 31.5.2021, maksua ei peritä ollenkaan.

 

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa