Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 640/02.02.00/2020

§ 12

Sivistyskeskuksen valtionavustusten lisämäärärahaesitys vuodelle 2021

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 18.1.2021 11 §

 

Talouspäällikkö Esa Ilanti 12.1.2021:

 

Sivistyskeskus on saanut vuosina 2018, 2019 ja 2020 useita kahden tai useamman vuoden hankerahoituksia ja jotta kaikki hankkeet voidaan toteuttaa ja rahat käyttää rahoituspäätöksen mukaisesti tulee rahoitusta siirtää eri vuosien välillä.

Vuoden 2020 osalta on myös Opetushallitus myöntänyt hankkeille jatkoaikoja koronan vaikutusten vuoksi https://www.oph.fi/fi/avustukset/koronaviruksen-vaikutukset-valtionavustustoimintaan .

 

Opetushallitus on myöntänyt (250/399/2019) Raision kaupungille kerhotoimintaan 31 000 € (hankkeen omarahoitusosuus on 30 %, 13 286 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 21 782 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 16 488 €.

Tulot

312020.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 16 488 euroa

Menot

312020.4470 Muut palvelut 16 488 euroa

 

Valtion erityisavustus alueellisen tutoropettajatoiminnan vakiinnuttamiseen (112/403/2019) Raisiolle myönnettiin 125 150 €, (omarahoitus 5,1 % 6 850 €) vuonna 2020 rahaa käytettiin 53 744 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 48 220 €.

Tulot

312055.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 48 220 euroa

Menot

312055.4470 Muut palvelut 48 220 euroa

 

Valtionavustus kielten tutoropettajatoiminnan kehittämisen hankkeelle (112/403/2019) myönnettiin 7 000 €, (rahoitus 100 %), vuonna 2020 rahaa käytettiin 561 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt osuus.

 

Tulot

312057.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 3 634 euroa

Menot

312057.4470 Muut palvelut 3 634 euroa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille lasten ja nuorten houkuttelun ja hyväksikäytön ehkäisy monimediaalisessa maailmassa hankkeelle (OKM/114/520/2019) 91 000 € (hankkeen omarahoitus 30 %, 39 000 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 18 250 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 72 749 €

Tulot

312058.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 72 749 euroa

Menot

312058.4470 Muut palvelut 72 749 euroa

 

Opetushallitus on myöntänyt (34/301/2021) Raision kaupungille kaksikielisen opetuksen laajentamisen hankkeelle 20 000 € (hankkeen omarahoitusosuus on 20 %, 5001 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 2 812 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 4 187 €.

Tulot

312060.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 4 187 euroa

Menot

312060.4470 Muut palvelut 4 187 euroa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille esi- ja perusopetukseen korona-avustusta (OKM/738/520/2020) 409 920 € (hankkeen omarahoitus 5 %, 21 575 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 160 333 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 14 666 €.

Tulot

312061.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 14 666 euroa

Menot

312061.4470 Muut palvelut 14 666 euroa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille esi- ja perusopetuksen tasa-arvo edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen avustusta (OKM/171/520/2020) 192 000 € (hankkeen omarahoitus 20 %, 48 000 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 66 189 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 10 810 €.

Tulot

312062.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 10 810 euroa

Menot

312062.4470 Muut palvelut 10 810 euroa

 

Opetushallitus on sopinut Raision kaupungin kanssa VIP-verkostohankkeen yhteistyöstä, hankkeen palkkio on 30 000 € (100 % rahoituksella), vuonna 2020 rahaa käytettiin 2 284 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 12 715 €.

Tulot

312064.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 12 715 euroa

Menot

312064.4470 Muut palvelut 12 715 euroa

 

Valtion erityisavustus lukiouudistuksen toimenpanon tukemiseen 2019 (142/421/2019) Raisiolle myönnettiin 43 900 €, (10,2 % omarahoitusosuudella) vuonna 2020 rahaa käytettiin 15 181 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt osuus.

Tulot

321013.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 21 510 euroa

Menot

321013.4470 Muut palvelut 21 510 euroa

 

Opetushallitus myönsi Raision kaupungille lukionkoulutukseen poikkeusolojen tasoittamiseen korona-avustusta (228/2020/2020) 38 950 € (hankkeen omarahoitus 5 %, 2 050 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 1 435 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 14 564 €.

Tulot

321016.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 14 564 euroa

Menot

321016.4470 Muut palvelut 14 564 euroa

 

Valtion avustus vapaan sivistystyön laatu- ja kehittämisavustus Yhteisöllisyyttä ja ilmiöitä aikuisten digioppimiseen hankkeelle (324/385/2019) myönnettiin 20 825 €, (omarahoitusosuus 15 %, 3 675 €) €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 1 276 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt osuus.

Tulot

335129.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 15 880 euroa

Menot

335129.4470 Muut palvelut 15 880 euroa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille lasten lukemiskulttuuria edistämään hankkeelle (OKM/169/520/2019) 42 000 € (hankkeen omarahoitus 10 %, 4 667 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 0 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 42 000 €.

Tulot

341027.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 42 000 euroa

Menot

341027.4470 Muut palvelut 42 000 euroa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Raision kaupungille varhaiskasvatuksen tasa-arvo edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen avustusta (OKM/210/520/2020) 212 000 € (hankkeen omarahoitus 20 %, 53 000 €), vuonna 2020 rahaa käytettiin 45 215 € ja vuodelle 2021 tulisi siirtää käyttämättä jäänyt 7 784 €

Tulot

341030.3330 Muut tuet ja avustukset valtio 7 784 euroa

Menot

341030.4470 Muut palvelut 7 784 euroa

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy esityksen mukaisesti sivistyskeskuksen valtionavustusten lisämäärärahaesitykset ja siirrot.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy esityksen mukaisesti sivistyskeskuksen valtionavustusten lisämäärärahaesitykset ja siirrot.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Esa Ilanti, Sivistyskeskus, hallintopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa